Lähetystyö
Jyrki, Antti, Anja ja Sara Markkanen.
Pekka ja Raili Tiihonen. Kuva 13.8.2009 Ystäväntuvalla pidetyn tilaisuuden jälkeen.
|
Lähetystyön tehtävä seurakunnassa on evankeliumin vieminen sellaisten ihmisten ulottuville, jotka eivät sitä ennestään tunne. Näin seurakunta toteuttaa Jeesuksen lähetyskäskyssä antamaa tehtävää: "...Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni... (Matt 28:18-20)".
Lähetystyö on nykyään pääosin paikallisten kirkkojen tukemista julistus- ja opetustyössä ja samalla lähetystyö on usein myös työtä ihmisten aineellisten elinolosuhteiden parantamiseksi. Osallistumalla oman seurakunnan lähetystoimintaan yksityinen ihminen voi konkreettisesti auttaa kaukaista lähimmäistään.
NimikkosopimuksetSeurakunnalla on omat nimikkolähetit, joiden puolesta rukoilemme, joihin pidämme yhteyttä ja joiden työtä tuemme taloudellisesti. Sen lisäksi on sopimuksia tietyissä kohteissa tehtävän työn tukemisesta.
Lähetystyö tapahtuu kirkon virallisten lähetysjärjestöjen kautta, joista läheisin yhteistyökumppanimme on Suomen Lähetysseura, jonka palveluksessa nimikkolähettimme ovat. Muut yhteistyötahomme ovat Suomen Pipliaseura ja Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat.
Nimikkolähettimme Thaimaassa:Pastori Jyrki ja erik.sairaanhoitaja Anja Markkanen, lapset Antti ja Sara
Osoite: c/o ELCT 1188 Soi Roem Charoen Soi 50 Sukhumvit rd. Prakanong BANGKOK 10260 THAILAND
Sähköposti: jyrki.markkanen tai anja.markkanen @felm.org
Nimikkolähettimme RanskassaPekka ja Raili Tiihonen. Heidän toimipaikkansa on Ranskan Marseille, jossa he työskentelevät maahanmuuttajien parissa, jotka ovat pääasiassa Pohjois-Afrikasta tulevia muslimeja.
Osoite: 66, rue d’Alger F-13005 Marseille FRANCE Sähköposti: pekka.tiihonen tai raili.tiihonen @felm.org
NimikkokohteetThuson vammaiskeskus Botswanassa.
Sanansaattajien tekemä radiolähetystyö Intiassa Kukna-heimon parissa.
Rovastikunnallinen yhteistyöLapinlahden seurakunnan lähetystyölle on tärkeää yhteistyö rovastikunnan muiden seurakuntien kanssa. Rovastikunnan lähetystyöryhmän suunnitelmiin voi tutustua Iisalmen seurakunnan sivuilla.
Rovastikunnan seurakuntien yhteinen nimikkokohde on SLS:n toiminta Etiopiassa Dessien alueella, jossa pääpaino on AIDSin vastaisessa työssä.
Alla linkit Markkasten uusimpiin kirjeisiin. Tiihosten kirjeet ovat eri tyylisiä, eivätkä ole tarkoitettu näin julkiseen levittämiseen. Kirjeet toimitetaan ne erikseen tilaaville ja lähetysrenkaan jäsenille.
|