Alapitkän kirkko

Alapitkän kirkko ulkoa kesällä.

Kirkkotie 1, 71910 Alapitkä

Alapitkän kirkko

Alapitkän kylä sijaitsee 5-tien varressa n. 20 km etelään Lapinlahden kirkonkylästä.

Jo vuosisadan alussa esittivät pitäjän eteläosan asukkaat oman hautausmaan perustamista Alapitkälle. Toive toteutui vasta 1943, jolloin talollinen Pekka Miettinen lahjoitti sitä varten maapalstan. Taiteilija Ilmari Wirkkalan laatiman yleissuunnitelman mukaan tehty hautausmaa vihittiin käyttöön toukokuussa 1947.

Arkkitehti Eino Pitkänen laati vuonna 1951 rukoushuoneen piirustukset, mutta ne tilannut Alapitkän rukoushuoneyhdistys ei rakennushankettaan toteuttanut. Rukoushuoneyhdistys luovutti vuonna 1969 seurakunnalle rukoushuoneelle varatun tontin hautausmaan luota. Sille rakennettu kajaanilaisen arkkitehtitoimisto Esko Laitisen suunnittelema kirkoksi vihitty siunauskappeli valmistui vuonna 1970.

Pohjakaavaltaan lähes neliömäisen kirkon alttariseinällä on korkea eriväristen lasien muodostama sommitelma, "Elämän puu".

Alttaripäätyyn liittyvässä kellotelineessä on Kaavilta Juutilaisen valimolta ostetut kellot.

Kirkko laajennettiin vuonna 1986 arkkitehti Matti Höyhtyän ehdotuksen mukaan. Kirkkosalin kupeeseen tehtiin matala puulla verhoiltu lisärakennus, jossa on kerho-, toimisto- ja sosiaalitilat sekä keittiö.

Kirkkoon hankittiin uudet virtuaaliurut vuonna 2019.

7.6.2020 siunattiin käyttöön lapinlahtelaissyntyisen taiteilija Saara Kiurun maalaama ja lahjoittama alttaritaulu "Herra on minun paimeneni". 

 

Esteetön kulku Esteetön kulku
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

ti 23.4. klo 10.00

Kirkkotie 1, 71910 Alapitkä

Alapitkän Ystäväpiiri

Alapitkän Ystäväpiiri Alapitkän kirkossa ti 23.4.2024 klo 13
ti 23.4. klo 13.00 -14.30

Kirkkotie 1, 71910 Alapitkä

Alapitkän Ystäväpiiri

Alapitkän ystäväpiiri ti 16.1.2023
ti 7.5. klo 13.00 -14.30

Kirkkotie 1, 71910 Alapitkä

Alapitkän Ystäväpiiri

Alapitkän ystäväpiiri ti 16.1.2023
to 9.5. klo 10.00

Kirkkotie 1, 71910 Alapitkä

Helatorstain messu Alapitkän kirkossa

Toimittaa Lauri Jäntti, kanttori Heini Heide. HUOM! Helatorstaina ei ole jumalanpalvelusta Lapinlahden kirkossa.
ti 21.5. klo 13.00 -14.30

Kirkkotie 1, 71910 Alapitkä

Alapitkän Ystäväpiiri

Alapitkän ystäväpiiri ti 16.1.2023