Raamattu- ja rukouspiirit

Kristillisessä kirkossa on aina uskottu, että Raamattu on Jumalan ilmoitusta meille ihmisille. Käsitykset tämän ilmoituksen luonteesta voivat vaihdella suuresti, mutta joka tapauksessa kristillinen usko ja elämä rakentuvat Raamatun pohjalle. Siksi on luonnollista, että kristitty lukee Raamattua.

Seurakunnan työntekijän vetämät raamattupiirit ovat avoinna kaikille. Niihin saa tulla myös kyselemään ja ihmettelemään. Niissä saa ottaa esille omia kysymyksiä ja kertoa omia ajatuksia ja löytöjä, mutta saa olla myös hiljaa ja kuunnella toisia.

Raamattupiirejä ei ole aina toiminnassa, vaan järjestetään seurakuntalaisten toiveiden mukaan ja niiden kokoontumisista ilmoitetaan tapahtumakalenterista. Jos asia kiinnostaa, niin ota yhteyttä Juha Heikkilään, tai johonkin toiseen työntekijään.

Seurakunnassa kokoontuu muitakin kuin työntekijöiden vetämiä raamattupiirejä, esim. jonkun kylän puitteissa tai jonkin muun asian yhdistämänä. Näistäkin kokoontumisista osa ilmoitetaan tapahtumakalenterissa ja Matti ja Liisa -lehden kirkollisissa ilmoituksissa. Julkinen ilmoitus on aina samalla kutsu myös uusille jäsenille tulla mukaan.