Uutiset

Ylä-Savon seurakuntayhtymän kokouspäätöksiä

14.6.2017 14.19

Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto ja yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuivat 13. kesäkuuta päättämään seurakuntien ja seurakuntayhtymän yhteisistä asioista. 

Yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi taloustyöryhmän esityksen seurakuntayhtymän talouden tasapainottamisohjelman täytäntöönpanotoimista ja kiinteistötoimen säästöistä noudatettavaksi. Näiden ehdotusten pohjalta aloitetaan asioiden jatkovalmistelu. Nämä toimet koskevat lähinnä vuosia 2018–2019. Säästötoimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä seurakuntayhtymän henkilöstön ja luottamushenkilöiden kanssa neuvotellen. Tulevan syksyn aikana seurakunnittain järjestetään seminaarit luottamushenkilöille ja työntekijöille, jolloin ehdotetuista säästötoimista keskustellaan yhdessä.

Iisaaren leirikeskuksen vuoden 2017 määräraha

Yhteinen kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan äänin 23-8, että Iisaaren leirikeskuksen määrärahasta ei kokonaan luovuta, vaan Iisaaren kehittämishanke käynnistetään elokuussa suunnittelulla ja samalla ryhdytään toimenpiteisiin lisärahoituksen hankkimiseksi eri yhteistyötahoilta, että vuoden 2018 toiminta- ja taloussuunnitelmaan voidaan varata hankkeeseen tarvittava raha tarkemmin. Kehittämisessä tulee siis käyttää kaikkia mahdollisia yhteistyötahoja, että se voidaan suorittaa edullisesti, hyvin ja laadukkaasti lasten ja nuorten asemaa seurakunnassa kunnioittaen, sillä heistä kasvaa tulevaisuuden seurakunnan rakentajia. (Ei kasva, jos heidän kokemuksesta on, että heitä ei seurakunnassa kunnioiteta).

Vuoden 2017 talousarviossa on 360.000 euron suuruinen määräraha Iisaaren leirikeskuksen uusien majoitusrakennusten rakentamiseen ja saniteettitilojen laajentamiseen sekä sähkön syötön kasvattamiseen. Seurakuntayhtymän taloustyöryhmä esitti alun perin talouden tasapainottamiseen tähtäävässä raportissaan, että määrärahan käytöstä tänä vuonna luovuttaisiin ja myöhemmin siirrytään käyttämään muita leirikeskuksia. Myöskään seurakuntayhtymän yhteistyötoimikunta ei lausunnossaan kannattanut taloudellisista syistä Iisaaren leirikeskuksen mittavia kehityssuunnitelmia.

Sonkajärven kirkon huoltomaalaukset

Yhteinen kirkkovaltuusto myönsi Sonkajärven kirkon katon ja ikkunoiden huoltomaalaukseen 10 000 euron lisämäärärahan ja siirsi Sonkajärven seurakuntatalon ikkunoiden huoltomaalaukseen varatut määrärahat 30 000 euroa kattamaan kirkon huoltomaalauksen kuluja. Näin ollen yhteinen kirkkoneuvosto päätti tilata Sonkajärven kirkon katon ja ikkunoiden huoltomaalauksen edullisimman tarjouksen tehneeltä Mestarimaalaus Seppänen & Toikka Oy:ltä. Maalauksen kustannus arvonlisäveroineen on 93 000 euroa.

Seurakuntayhtymän organisaatiomuutoksia

Yhteinen kirkkoneuvosto tarkisti palvelualueiden johtosääntöä ja yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntöä joiltain osin. Nykyinen Palvelutoimisto ja keskusrekisterin palvelupäällikkö siirtyy eläkkeelle syyskuun alusta lukien ja tehtävään siirtyy toimistopäällikkö, jonka virkaa ei täytetä enää. Toimistopäällikölle kuuluneita tehtäviä järjesteltiin sisäisesti uudelleen. Syyskuun alusta lukien seurakuntayhtymän talouspäällikkö vastaa myös keittiötoimesta. Emäntien lähiesimiehenä toimii seurakuntaemäntä Seija Heiskanen.

Lisäksi yhteinen kirkkovaltuusto päätti myydä Sukevan pappilan ja Karsanlahden leirikeskuksen, sekä alistaa päätökset Kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

Pöytäkirjat löytyvät verkosta täältä.

Lisätietoja, Ylä-Savon seurakuntayhtymä, hallintojohtaja Katariina Bergbacka, 044 7335 211, katariina.bergbacka@evl.fi

« Uutislistaukseen