Kirkon historia

Iisalmen kirkko- ja hallintopitäjä perustettiin vuonna 1627, jolloin siihen kuului maa-alueita yhteensä 6086 neliökilometriä. Iisalmen kirkko toimi pitäjän keskuskirkkona. Pitäjän laitakulmilta tuli matkaa kirkolle 3-5 peninkulmaa. Tästä syystä yhteydenpito Iisalmen kirkolle oli hankalaa. Vanha Kuopio-Iisalmi maantie merkitsi pitäjän eteläpuolelta pohjoiseen emäkirkolle parempia kulkuyhteyksiä kuin muualta pitäjästä. Lisäksi oli käytettävissä hyvä vesiyhteys Lammas- ja Nerohvirtaa pitkin. Kun pääsy jumalanpalveluksiin keskuskirkolle oli helpompaa pitäjän eteläosista verrattuna muihin pitäjän osiin, niin miksi alkoi itää voimakkaana halu perustaa oma seurakunta?

Herännäisyydellä suuri vaikutus hengelliseen elämään

Lapinlahden seudun hengelliseen elämään oli suuri vaikutus Pohjois-Savon herännäisyydellä, jonka voidaan katsoa saaneen alkunsa Lapinlahdella vuonna 1796, jolloin Savonjärven kylän heinäväki koki Telppäsniityllä voimakkaan herätyksen. Heränneiden johtajaksi nousi Tölvän kylällä vuonna 1777 syntynyt Paavo Ruotsalainen, joka on kuvannut Telppäsniityn tapahtumia seuraavasti: "Kahden talon väki oli työssä heinäniityllä, niin Pyhä Henki lankesi heidän päällensä yhtenä päivänä niin voimallisesti, että he kaatuivat maahan niin kuin kuolleet; ja he näkivät siinä taivaallisia, erinomaisia näkyjä, ja puhuivat eri kielillä, joita Henki heille opetti."

Pitäjän eteläosa oli koko emäpitäjän vanhinta ja siitä johtuen melkoisen vaurasta aluetta. Emäpitäjän 28 vanhimmasta kantakylästä kymmenen oli täällä päin ja osa mainitaan jo vuonna 1557 laaditussa Tavinsalmen papinsaatavien rästiluettelossa, vanhimmassa Iisalmen asutussuhteita osoittavassa asiakirjassa. Lapinlahden myöhemmän seurakunta-alueen kyliä oli siten 1600-luvun puolivälissä olemassa jo 17. Lapinlahden puolikunnan väestö kasvoi koko ajan enemmän vanhoja kyliä laajentamalla kuin uusia muodostamalla. Tämä loi tiettyä kiinteyttä emäpitäjän eteläosaan, mikä aikanaan muuttui omien asioiden hoitamisoikeuden vaatimuksiksi.

Rukoushuonekunnan perustaminen

Lapinlahden seurakunnallisen järjestäytymisen pohjimmaisena syynä oli väestön uskonnollisen elämän syventämisen ja tehostamisen tarve. Iisalmen kaukainen kirkko ja sen vähälukuiset papit eivät tähän työhön enää täysin pystyneet.
Niinpä piispantarkastuksessa Iisalmessa helmikuun 9. päivänä 1794 talollinen Filip Lustig Ollikkallan kylästä esitti tarkastuksen toimittajalle piispa Sakari Cygnaeus vanhemmalle Ollikkalan kylän ja sen ympäristöseutujen asukkaiden nimissä tuomiokapitulille osoitetun anomuksen, missä pyydetään lupaa kirkon rakentamiseen Ollikkalan kylään.
Tämä anomus oli kuitenkin hätäisesti valmisteltu ja anovien kyläläisten mielipiteet heikosti muokattu, koska jo piispantarkastuksessa pääsi esille erimielisyys. Siitä kertoo tämä ote piispantarkastuspöytäkirjasta: "myöskin muutamat saapuvilla olevat Ollikkalan kyläläiset luopuivat kaikesta osallisuudesta tämän kappelin perustamiseen, niin ei tarkastuksen toimittaja voinut tehdä tässä mitään päätöstä".
Anojilta vaadittiin sitkeyttä ja taas uusia anomuksia, kunnes vuonna 1819 tuomiokapituli myöntyi siihen, että Iisalmen eteläpuoleisista kylistä muodostettaisiin Lapinlahti-niminen, Iisalmen emäseurakuntaan kuuluva rukoushuonekunta.

Rukoushuoneen rakentaminen

Rukoushuoneen piirustukset laati vuonna 1822 Yleisten rakennusten intendentti, alun perin italialaissyntyinen arkkitehti ja muutenkin tunnettu kirkonsuunnittelija Suomessa, Charles Bassi. Rakennus oli suunniteltu noin 500 hengelle, mikä oli rukoushuoneen rakentamiseen yhdistyneiden kylien väkiluku. Läänin maanmittari erotti vuonna 1834 rukoushuoneen ja sen eteläpuolisen hautausmaan alueet Mykkälän maista.
Rakennustyöt etenivät hitaasti, osin varojen puutteesta ja osin siksi, että talot, jotka olivat sitoutuneet rakennustöihin riitautuivat keskenään. Nimittäin jo vuonna 1826 hirsistä rakennetut seinät olivat pystyssä, mutta vielä neljä vuotta myöhemmin rakennus oli keskeneräinen. Lopulta vuoden 1843 kesällä oli rukoushuone valmis.
Vuonna 1844 lahjoitti Iisalmen emäseurakunta rukoushuoneeseen kirkossaan säilytetyn vanhan alttaritaulun. Kolme vuotta myöhemmin saatiin rukoushuoneeseen emäkirkosta 13 kankaalle tehtyä öljymaalausta. Vuonna 1848 maalattiin alttari kaiteineen ja saarnastuoli öljymaalilla, samoin ikkunat ja ovet. Rukoushuoneen ulkoseinät siveltiin punamullalla.

Kappelikunta perustetaan usean anomuksen jälkeen

Rukoushuonetta rakennettaessa pidettiin samalla vireillä kappelikunta-anomusta. Järjestyksessä seitsemäs anomus oli käsiteltävänä helmikuun 13. päivänä 1847. Silloin päätti Suomen senaatti, keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai I:n nimissä perustaa Lapinlahden kappelikunnan.
Senaatin määräyksestä Lapinlahden kappelikunta erotettiin emäseurakunnasta toukokuun 1. päivänä 1853. Saman vuoden kesäkuussa valittiin kappelikunnan toimihenkilöt ja määrättiin heidän palkkansa.
Kappelikunnalla ei ollut kappalaista, joten kappalaisen vaali suoritettiin joulukuun 4. päivänä 1853. Lapinlahden ensimmäiseksi kappalaiseksi valittiin Claes Veisell, joka toimi virassaan 1.5.1854 lähtien kuolemaansa saakka,12.4.1876.

Lapinlahden seurakunnan perustaminen ja ensimmäinen kirkkoherra

Lapinlahden seurakunnan perustaminen lähti lopullisesti liikkeelle kenraalikuvernööri Bergin matkatessa elokuussa 1857 Lapinlahden kautta Iisalmeen. Tällöin kuusi lapinlahtelaista talollista esittivät Bergille asiastaan anomuksen, jonka Berg matkaltaan palattuaan antoi viranomaisten selvitettäväksi.
Kuopion läänin kuvernöörin ja Kuopion tuomiokapitulin kautta anomus saapui lausunnon antamista varten paikkakunnalle. Tätä varten Lapinlahden kirkonkokous pidettiin toukokuun 16. päivänä 1858, ja seuraavana päivänä Iisalmen seurakunta määritteli siihen kantansa. Molempien kokousten kanta oli periaatteessa myönteinen.
Keisari-suuriruhtinaan nimissä asian ratkaiseva Suomen senaatti käsitteli asiakirjat nopeasti ja päätti joulukuun 13. päivänä 1858, että Iisalmen kirkkoherrakunnan Lapinlahden kappelista tehdään erillinen kirkkoherranpaikka. Tämä julistettiin samana päivänä allekirjoitetulla keisarillisella kirjeellä.
Käytännössä seurakunta itsenäistyi ja sai oman kirkkoherransa vasta Iisalmen kirkkoherran kuoltua vuonna 1881. Ensimmäiseksi kirkkoherraksi valittiin vuonna 1883 Wilhelm Lindstedt.

Rukoushuoneen tilalle rakennetaan uusi kirkko

Vanhetessaan yhä hatarampi rukoushuone pakotti suunnittelemaan uutta kirkkoa. Kirkon rakentamisen puolesta puhui myös väkiluvun kasvu, joten tuleva kirkko oli tehtävä ainakin 6000 hengen suuruista seurakuntaa varten.
Vuodesta 1855 oli kerätty varoja uuden kirkon rakentamisrahastoon, josta lainattiin toistaiseksi varoja seurakuntalaisille. Pahimpina katovuosina 1867-1869 ei rahastoon kerätty laisinkaan varoja.
Varojen uudelleen keräys aloitettiin vuonna 1870. Vuoden 1873 alussa seurakunnan varoja oli tallennettuna Kuopion Yhdyspankissa 17 620 markkaa. Näin valtiolta saatavien lainojen turvin uskallettiin ryhtyä uutta, noin 2000 hengen kirkkoa puuhamaan.

Kesäkuun 11. päivänä 1876 luettiin senaatin päätös, jonka mukaan se oli antanut luvan puukirkon rakentamiseen. Piirustusten laatijaksi saatiin ylirakennusjohtokunnan arkkitehti A. F. Sjöström. Kirkon valmistelevat työt aloitettiin lokakuun 21. päivän tienoilla 1877. Senaatti vahvisti piirustukset vasta vuoden 1878 lopulla.
Kokkolalainen rakennusmestari Johannes Store valittiin johtamaan työmaata. Pääasiallisesti hän ehti saada rakennuksen valmiiksi, mutta hukkui uintimatkalla 29.6.1879 rukoushuoneen edustalla olevan lahden rannassa.
Viimeistelytyöt johti Wille Kankkunen, ja adventista 1879 lähtien uudessa kirkossa ruvettiin piispan luvalla väliaikaisesti pitämään jumalanpalveluksia.

Rakennustarvikkeiden osuuksia jaetaan talollisille mantaalettain

Arkkitehti Sjöströmin kustannusarvion mukaan kirkko tuli maksamaan noin 80 000 markkaa, johon sisältyi rahaksi arvioituna seurakuntalaisten osuus rakennustarvikehankintoina.
Kivijalka- ym. kivet louhittiin Huoripojanmäestä ja vedettiin yhteisesti paikan päälle. Talolliset hakkasivat uusia hirsiä noin 2400 kappaletta entisten lisäksi. Hirsiosuudet jaettiin talollisille manttaaleittain. Samalla tavalla hankittiin paanukatoksi 29 000 kuivasta petäjäpuusta sahattua ja vuoltua lautaa (paanua), torpparien ja muiden alustalaisten auttaessa isäntiään paanuosuuksien vuolemisessa. Paanukatto maksoi vain 2030 markkaa, ja se vaihdettiin galvanoidusta pellistä tehtyyn kattoon vasta vuonna 1912-13. Tornin huippu pellitettiin jo rakentamisen yhteydessä.

Kirkko valmistuu kolmessa vuodessa

Kesällä 1880 lampuodinpoika Jooseppi Junnilainen haki hevosellaan Oulusta valuri Helanderilta tilatun toisen ja suuremman kirkonkellon, jonka hinta oli 37 markkaa leiviskältä.
Kun molemmat kellot oli hilattu torniin, sen huippuun saatu risti ja ukkosenjohdatin, olikin uusi kirkko valmis vihittäväksi lokakuun 10 päivänä 1880.
Venäjänvallan tyyliin se sai keisarin armollisella suostumuksella nimen "Aleksanteri II:n kirkko". Samaan aikaan kirkon vihkiäisten kanssa asetettiin virkaansa Lapinlahden uusi kappalainen K. A. Schroderus.

Alttaritaulu, urut ja lämmitys hankitaan kirkon valmistumisen jälkeen

Kesällä 1881 kirkon ympärille rakennettiin 8-kulmainen kiviaita ja asetettiin kamiinat sakastiin. Muuten kirkon lämmityslaitteet hankittiin vasta syksyllä 1905. Alttaritaulun maalaamisesta oli vakavammin puhetta ensi kerran lokakuussa 1895, mutta muiden menojen vaikutuksesta aie lykkääntyi heinäkuuhun 1931, jolloin taiteilija A. Cawénilta tilattu Kristuksen kirkastusta kuvaava alttaritaulu oli viimein paikoillaan.

Huhtikuussa 1889 alettiin kerätä varoja urkujen hankintaa varten erikoiseen urkukassaan. Aikaisemmin vaivaiskassaan menneet avioliittokuulutuksista saadut maksut määrättiin nyt tähän tarkoitukseen. B. A.Thulén tehtaalta tilatut ja 10 800 markkaa maksaneet 17-äänikertaiset urut olivat paikoillaan lokakuun alussa 1908.
Piispantarkastuksessa 1900 Kuopion hiippakunnan piispa J. R. Forsman lausui: "Lapinlahden kirkko on todella ihana Herran temppeli, jota on ilo katsella."

Kirkon korjaukset ja uudistukset

Kirkko korjattiin ja uudistettiin vuosina 1955-56 arkkitehti K. S. Kallion suunnitelmien mukaan. Tällöin kirkkoon laitettiin sähkölämmitys ja sähkövalot, alttarin yläpuolinen lehteripuoli ("Herrain lehteri") erotettiin muusta kirkosta väliseinällä rippikoulusaliksi, ja alttarin sivustalle kunnostettiin kastekappeli, missä on Lapinlahden Marttojen lahjoittama kastemalja ja Mannerheimliiton Lapinlahden osaston lahjoittama ryijy "Lapset kasteella" pienoisalttarin yläpuolella.
Kirkon uudelleen vihkimisen toimitti 29.4.1956 piispa Eino Sormunen. Tornin eteläseinällä olleen kirjoituksen "Aleksanteri II:n kirkko" paikalle maalattiin "Korjattu 1955-56".

Kirkon ulkomaalaus tehtiin vuonna 1975 "alkuperäisillä väreillä", seinät vaaleanruskealla sekä listat ja listoitukset tummanruskealla. Maalaus uusittiin vuonna 1998.
Vuonna 1984 tehtiin sisämaalaus. Samassa yhteydessä sähköistettiin keskilaivan kruunut ja kastepaikka siirrettiin kirkkosalin eteläpuolelle.
Vuonna 1984 kirkkoon hankittiin myös uudet urut. Urkurakentamo Matti Erolan tekemissä 26-äänikertaisissa mekaanisissa uruissa on säilytetty alkuperäisten urkujen julkisivu.

1.1.2011 Lapinlahden seurakunta liittyi yhdessä neljän muun seurakunnan kanssa Ylä-Savon seurakuntayhtymään.

Lähteenä käytetty seuraavia teoksia:
Tauno Räisänen: Lapinlahden seurakunta 100-vuotias
Museovirasto: Ylä-Savon kirkot