Uutiset

Uutislistaukseen

Hiippakunnan nuoret kokoontuvat salibandyturnaukseen Iisalmeen

Mailojen kalsketta, hiljentymistä ja yhdessä olemista on luvassa lauantaina 9.5 Iisalmessa. Hiippakunnan nuorisoa kokoontuu perinteiseen Hiippasählyyn Iisalmen liikunta- ja jäähallille. Iisalmen rovastikunnan nuorisotyö on tapahtuman järjestelyvastuussa kolmannen kerran. Osallistujia turnaus kerää lähes 400 eri puolilta Kuopion hiippakuntaa.
 
Iisalmen seurakunnan nuorisotyönohjaaja ja järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Satu Krogerus kertoo turnauksella olevan pitkän perinteen, joka yltää aina 90 – luvun puolelle. Turnaus kokoaa 7.-14- vuotiaita yhteen vuodesta toiseen. Krogeruksen mielestä turnaus on loistava huipennus toimintakaudelle, ja sitä odotetaan seurakunnissa.
  – Hiippasähly on tärkeä seurakunnan sählykerhoille. Tapahtumassa saa kokeilla talvenaikana saatuja oppeja ja myös peleissä näkee muita samanikäisiä sählykerhon kävijöitä. Tapahtuman pitkä historia kertoo siitä, että tapahtuma on tykätty ja mukava tapahtuma, toteaa Krogerus.
 
Iisalmen rovastikunta on kokenut tapahtumajärjestäjä erilaisten hiippakunnallisten rientojen järjestämisessä. Viime syksynä alueen nuorisotyö järjesti Lapinlahdella ison lähes 700 nuoren kokoontumisen. Krogeruksen mukaan salibandytapahtuma on valmis alkamaan.
– Odotan päivää mielenkiinnolla, ja tällä hetkellä on hyvin levollinen mieli turnauksen suhteen. Toivottavasti on tulossa paljon väkeä myös katsomaan pelejä, sillä oman rovastikunnan alueelta on useita joukkueita mukana.
 
Tapahtuma alkaa kello 10 Iisalmen Pyhän Ristin kirkossa lyhyellä kirkkohetkellä. Pelit alkavat liikunta- ja jäähallilla kello 12. Rovastikunnan lisäksi järjestelyissä ovat mukana PTK:n Itä-Suomen Piiri ry ja Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli.

Lisätietoja, 

 
Järjestelytmk. pj. Satu Krogerus 044 -7335 218
Järjestelytmk. sihteeri Jari Nousiainen044 – 7335 216

Thu May 07 06:00:01 EEST 2015