Uutiset

Uutislistaukseen

Tule kokemaan pääsiäisen tapahtumat näytelmän muodossa

Lapinlahden seurakunta tarjoaa tänä vuonna ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea pääsiäisen tapahtumat näytelmän muodossa. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat lapinlahtelaisen Minna Kettusen ja näytelmä tehdään yhdessä 25 innokkaan esiintyjän ja asiaan sitoutuneiden taustavoimien kanssa.

Lapinlahti srk uutinen kuva verkko_16_THUMB.png

Rauhanviejä, rauhantuoja -pääsiäisnäytelmä nähdään Lapinlahden kirkossa maanantaina 15.4. ja tiistaina 16.4. kello 18.30 alkaen.

”Hanke lähti liikkeelle Lauri Jäntin ehdotuksena yhteistyössä seurakunnan kanssa ja olen hyvin kiitollinen sekä inspiroitunut, että saan tehdä tämän. Käsikirjoituksen työstin neljän evankeliumitekstin pohjalta. Näytelmä kertoo tapahtumat palmusunnuntaista pääsiäiseen ja hyödyntää Lapinlahden upean kirkkotilan tuomia mahdollisuuksia. Esiintyjät liikkuvat myös lehterillä, mutta yleisö sijoittuu vain alakertaan. Tämä on nimenomaan Lapinlahden kirkkoon suunniteltu uusi pääsiäisnäytelmä. Nimi viittaa siihen, että eläessään Jeesus aiheutti rauhattomuutta ja oli monien mielestä varsinainen rauhanviejä”, kertoo käsikirjoittaja ja ohjaaja Minna Kettunen.

”Toivon, että päivänäytökset antavat lapsille ja koululaisille havainnollisen ja mieliin jäävän esityksen siitä, mitä kristinuskon peruskertomuksessa tapahtuu sekä kaikenikäisille katsojille puhuttelevan kokemuksen. Musiikillisesti ajatus on tarjota luterilaista perusjuttua eli yhdessä laulettuja virsiä ja lauluja, joita esilaulajien kuoro vetää. Kanttori Heini Heiden uruista loihtimat äänet sekä yksinlaulu tulevat olemaan mielenkiintoinen lisä kerrontaan”, lisää Kettunen.

Näytelmä kestää noin tunnin ja tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ohjelmalehtiseen (hinta 5 €) tulevat yhteislaulujen sanat ja ohjelmatuotto menee Yhteisvastuukeräykselle. Tänä vuonna keräyksellä tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua. Ennen iltaesityksiä seurakuntatalolla on kahvitarjoilu, jonka tuotto menee samaan kohteeseen.

Huom! Näytelmän valo- ja ääniefektit voivat olla liian voimakkaita alle kouluikäisille lapsille.

Lisätietoja, Lapinlahden kirkkoherra Lauri Jäntti, 040 502 1439, lauri.jantti@evl.fi ja
käsikirjoittaja ja ohjaaja Minna Kettunen, 050 330 3389, minna.kettunen@vaarninpappila.fi

2019-04-03 14:00:00.0