Uutiset

Uutislistaukseen

Tulevat ekaluokkalaiset siunataan koulutielle

Lapsen koulun aloitus on monelle perheelle suuri muutos ja tunteellinen tapahtuma. Kirkko elää mukana arjessa, perheitä tukien. Monet seurakunnat järjestävät siunaustilaisuuksia uusille ekaluokkalaisille ja näin tehdään myös kaikissa Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnissa.  

Kuva: Kirkon kuvapankki/Vesa Ranta

Koulutielle siunaus_Vesa Ranta_Kirkon kuvapankki_L.jpg

Kouluun lähtevien ekaluokkalaisten siunaustilaisuus on hartaushetki, jossa lapsille rukoillaan turvallista koulutaivalta. Tilaisuuteen on usein kutsuttu mukaan myös isovanhemmat ja kummit. Siunauksen ajaksi lapset voivat polvistua alttarikaiteen ääreen ja heidät siunataan kättenpäällepanemisella. Siunatessaan lapsia pappi tai muu seurakunnan työntekijä voi sanoa esimerkiksi "Jeesus siunatkoon sinun koulutiesi ja koko elämäsi". Tilaisuuksissa lauletaan myös lapsille tuttuja virsiä.

Lapinlahdella siunaus järjestetään Lapinlahden kirkossa perhejumalanpalveluksessa su 29.5 klo 11 alkaen. Alapitkän kouluun lähtevien siunaaminen järjestetään 30.5. klo 18.00.

Lisätietoja Lapinlahden seurakunta, vastaava lastenohjaaja Anita Rissanen, 040 8295 980

Lähde: www.evl.fi

2016-05-02 09:00:01.0