Uutiset

  • Ruskealan ystäväseurakunta vierailulla

    14.10.2015 10.48

    Lapinlahden ystäväseurakunnan Ruskealan väkeä vierailee Lapinlahdella lokakuussa. Vierailuja on kaksi. Ensimmäinen kahdeksan hengen ryhmä kävi 13.-14.10 ja toinen ryhmä tulee 20.-21.10.

     

  • Lapinlahden Yhteyspäivät aloitetaan ekumeenisella radiojumalanpalveluksella

    8.10.2015 08.07

    Lapinlahden seurakuntien perinteiset Yhteyspäivät pidetään tänä vuonna 18.–24. lokakuuta. Yhteyspäivien teemaksi on valittu ”Usko”. Yhteiskristillinen radiojumalanpalvelus kuullaan valtakunnallisella Yle Radio 1:n kanavalla.

     

    Yhteyspäivien musiikkivieraana on Nina Åström, joka pitää perjantaina 23.10. kaksi konserttia Lapinlahden kirkossa. Kuva: Aki Paavola. 


     

  • Seurakunnan verkkosivuilla valtakunnallinen chat-palvelu

    28.9.2015 09.00

    Lapinlahden seurakunnan verkkosivuille on avattu evankelis-luterilaisen kirkon valtakunnallinen Palveleva chat. Tarkoituksena on antaa verkossa henkilökohtaista, luottamuksellista ja reaaliaikaista henkistä keskusteluapua sitä tarvitseville.

  • ​Enkelien ja lasten sunnuntai

    28.9.2015 09.00

    Tulevana sunnuntaina 4. lokakuuta vietetään Mikkelinpäivää eli enkelien ja lasten sunnuntaita. Kaikissa seurakunnissamme järjestetään perhekirkkoja, joissa näkyy ja kuuluu enkeliteema.
  • Pyöriikö nurkissasi lankakeriä…?

    17.9.2015 12.35

    Toimitapa ne Ystäväntuvalle, neulotaan niistä tilkkuja joista tehdään peittoja. Peitot menevät pakolaisille. Tai voit itsekin neuloa tilkkuja ja tuoda niitä Ystäväntuvalle. Tilkkujen koko 18 x 18cm. Laitetaan yhdessä puikot heilumaan hyvän asian hyväksi!

  • Kolehti pakolaistyölle su 13.9.

    10.9.2015 07.54

    Tulevana sunnuntaina kerätään Lapinlahden kirkossa kolehti Kirkon ulkomaanavun pakolaistyölle Kirkkohallituksen suosituksen mukaisesti.
  • Hautojen hoitopäivänä hoidetaan kukkien lisäksi myös surua

    8.6.2015 11.10

    Lapinlahden seurakunnassa ja muissakin Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnissa on järjestetty hautojen hoitopäiviä perinteisesti. Lapinlahdella päivä järjestetään tänä vuonna keskiviikkona 10.6. Hautojen ja kukkien lisäksi päivän aikana hoidetaan myös surutyötä hiljentymällä läheisten ja omaisten haudoille. 
  • Kesäajan tapahtumat seurakunnassamme

    27.5.2015 08.00

    Tästä voit lukea kesäajan tapahtumista seurakunnassamme. Lapinlahden kirkko toimii myös Tiekirkkona ajalla 1.6.–9.8., jolloin kirkko on avoinna ma-pe klo 11–16. Lauantaisin ja sunnuntaisin toimitusten yhteydessä. Tervetuloa!
  • Seurakunnat ja Iisalmen Sanomat blogiyhteistyöhön

    19.5.2015 11.26

    Ylä-Savon seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien arjesta voi lukea nyt Iisalmen Sanomien blogista ”Seurakunnan arjesta”. Tavoitteena on avata lukijoille seurakunnassa tehtävää arkista työtä, ymmärrettävällä kielellä. 
  • Lapinlahdella järjestetään Paavon patikka – Soratien pyhiinvaellus

    13.5.2015 08.16

    Lapinlahdella järjestetään 13.6.2015 ensimmäisen kerran Paavon patikka – Soratien pyhiinvaellus. Patikkatapahtumassa kuljetaan Paavo Ruotsalaisen (1777-1852) syntymäkylältä Tölvältä Väärnin Pappilaan, joka oli pappila jo Paavo Ruotsalaisen aikaan. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Väärnin Pappila ja Lapinlahden seurakunta, ja siitä pyritään tekemään vuosittainen perinne. Lisäksi ryhmät voivat tilata Paavon patikka –ohjelmapalvelua.