Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
"Yhdessä olemme lähempänä totuutta"
Yhteyspäivien tarkoitus on koota yhteen kristittyjä eri kirkkokunnista ja ev.lut. herätysliikkeistä. Tavoitteena on oppia toisiltamme ja kasvaa yhdessä Jeesuksen Kristuksen seuraajina. Vuoden 2022 Yhteyspäivien järjestelyissä ovat mukana Lapinlahden ev.lut seurakunta, Lapinlahden helluntaiseurakunta, Iisalmen ortodoksinen seurakunta, Siilinjärven vapaaseurakunta sekä Uusheräyksen, Herättäjäyhdistyksen, Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston edustajia. Tilaisuuksien yhteydessä on mahdollisuus henkilökohtaiseen sielunhoitoon ja esirukoukseen.Tilaisuuksissa käytetään Viisikielinen –laulukirjaa.Tilaisuuksissa voidaan kerätä vapaaehtoinen kolehti tai kahviraha Yhteyspäivien järjestämiskuluihin.
Lisätietoja Yhteyspäivistä:
Tuomo Lahtinen p. 040 5835 271
Lauri Jäntti p. 040 5021 439
Pääpuhujana on Veli-Matti Kärkkäinen, joka on luterilainen pappi ja Fuller Theological seminaryn systemaattisen teologian professori USA:ssa sekä Helsingin yliopiston ekumeniikan dosentti. Hän on julkaissut lukuisia teologisia kirjoja ja artikkeleita sekä suomeksi että englanniksi.
klo 18 Yhteyspäivien avajaiset Varpaisjärven kirkossa.
Alkurukous ja tervetulosanat Tuomo Lahtinen (ev.lut). Puhe: Pauli Kärki (vapaasrk). Kommenttipuheenvuoro Isä Jelisei Rotko (ort).
Kahvit srk-talolla. Seurat. Puhujat: Sirpa Halmemies (helluntaisrk), Jarmo Tikkanen (ev.lut).
Klo 17-19 Action-ilta alakouluikäisille Lapinlahden srk-talolla.
Kirkonmäki ja evl.lut. kirkko
Klo 17.00 Kirkonmäellä ulkoilmatapahtuma: musiikkia, yhteislaulua, helluntaiseurakunnan musiikkiryhmä, ortodoksilauluja, tervehdyksiä eri seurakunnista, soppatykki, hernekeitto ja mehu”. Juontaa Lauri Jäntti ja Ville Hassinen. Sateen sattuessa kirkossa.
Klo 18.30 Kirkossa ”Se löytyi” –missioilta, Esko Somero (Kalajoen vapaasrk:sta), todistuksia, Ylistysryhmä: Riku Kekki, piano ja laulu, Heli Somero saksofoni, Esko Kiviniemi kitara, Esko Somero rummut, laulajia. Musiikkia, ylistystä, esirukousta, alttarikutsu, sielunhoito. Seurakuntien papit ja nuoret mukana rukouspalvelussa.
Helluntaiseurakunnan rukoushuone, juontaa Petri Korhonen
Klo 12.30 Luento teemasta osa 1, Veli-Matti Kärkkäinen
Klo 14.00 Kahvit
Klo 14.30 Luento teemasta osa 2, Veli-Matti Kärkkäinen
Klo 15.30 Keskustelua
Klo 16.00 Ruokailu
Klo 17.00 Ortodoksisia Vaeltajan lauluja ja niiden tarinoita, kantt. Eija Honkaselkä (ort.)
Klo 17.40 Ristisaatto ort. kirkkoon
Klo 18.00 Rukoushetki ort.kirkossa (15 min)
Klo 10 Yhteiskristillinen sanajumalanpalvelus kirkossa, saarna Veli-Matti Kärkkäinen, musiikkia ja lukijoita eri seurakunnista, yhteiskristillinen siunaus. Kuultavissa myös Radio Sandelsissa.
Klo 11 Lounas+kahvit srk-talolla
Klo 12 Kysely- ja keskustelutunti yhteyspäivien teeman ja saarnan äärellä, Veli-Matti Kärkkäinen mukana. Juontaa TM Ilona Tuomi.
Klo 13 Päätösseurat kirkossa, juontaa Ville Hassinen, puhujina Ilkka Sormunen (kansanlähetys), Esko Nissinen (helluntaisrk), isä Martti Hänninen, Helvi ja Tuomo Lahtinen. Säestys: Heini Heide.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä