Sanajumalanpalvelus. Uusheräyksen kirkkopyhä

su 15.3. kello 10.00 - su 15.3. kello 11.15
Lapinlahden kirkko (Kirkossa osallistujamäärä enintään 20 henkilöä)

Saarnaa pastori Markku Järvelä, liturgina Lauri Jäntti ja kanttorina Heini Heide. Riitta Asikainen soittaa baritonitorvea. Sanajumalanpalveluksen jälkeen kirkossa "salamaseurat" yhteyspäivien hengessä.

Ehtoollinen ja kirkkokahvit on peruttu koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Olet silti tervetullut kirkkoon kunhan huomioit seuraavat asiat:

Jumalanpalvelukseen osallistuvalta toivotaan käsihygieniasta huolehtimista, kättelemisen ja muiden lähikontaktien välttämistä. 

THL:n ohjeiden mukaan taudin lievistä oireista kärsivien on tärkeä sairastaa kotona ja välttää sosiaalisia kontakteja. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen on tärkeää myös terveille ihmisille, siten hidastetaan epidemian leviämistä.  

Jumalanpalvelusta voi kuunnella myös kotona nettiradion kautta.

3. paastonajan sunnuntai (Oculi)
Pääsiäisjakso, paastonaika

Kuva: Anniina Mikama / Kirkon kuvapankki

Jeesus, Pahan vallan voittaja

Nimitys oculi (= minun silmäni) on saatu päivän antifonin alusta (Ps. 25: 15).

Kertomukset pahojen henkien ulosajamisesta liittyvät erityisesti kolmanteen paastonajan sunnuntaihin. Pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen taas sisältyi useita eksorsismeja eli pahan hengen ulosajamisia. Aihepiiriltään tämä sunnuntai liittyy ensimmäiseen paastonajan sunnuntaihin. Se panee ihmisen miettimään, kenen puolella hän on.


Ota yhteyttä

seurakuntapastori
Lapinlahden seurakunta
Mykkäläntie 6
73100 Lapinlahti