Kirkkokonsertti "Sinun ristisi suojaan"

la 19.9. kello 18.00
Lapinlahden kirkko

Sopraano Eeva Hartemaa ja tenori Timo Turunto esiintyvät yhdessä pianisti Terhi Laitisen ja urkuri Heini Heiden kanssa. Esiintymässä myös Iisalmen ortodoksinen kirkkokuoro ja lauluyhtye Lähde!

Konsertissa kuullaan yksinlauluja pianon ja urkujen säestyksellä, kuorolaulua, sekä solistien, kuorojen ja soittajien yhteisesiintymistä. Ohjelma sisältää mm. Dvorakin, Merikannon ja Pylkkäsen yksinlauluja sekä ortodoksisia sävelmiä. 

Sopraano Eeva Hartemaa on opiskellut laulua mm. Tallinnassa Viron Musiikki- ja Teatteriakatemiassa ja Luganossa Conservatorio della Svizzera Italianassa, josta valmistui musiikkipedagogian maisteriksi erinomaisin arvosanoin vuonna 2012. Suomalaisyleisön tietoisuuteen hän nousi voitettuaan Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen naisten sarjan vuonna 2013. Hartemaa on tehnyt useita oopperarooleja ja esiintynyt useiden eri orkestereiden solistina. Nykyään hän toimii Kainuun Musiikkiopistossa laulunopettajana.

Tenori Timo Turunto on valmistunut laulupedagogiksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2011. Aktiivisen konsertoinnin lisäksi hän on ollut mukana useissa ooppera- ja operettiproduktioissa. Turunto on monipuolinen muusikko ja keikkailee paljon myös kevyen musiikin saralla sekä laulajana että soittajana. Vuodesta 2019 Turunto on toiminut laulunopettajana Ylä-Savon musiikkiopistossa ja Iisalmen kansalaisopistossa. 

Oululaislähtöinen Terhi Laitinen on pianisti ja pianonsoitonopettaja. Hän on opiskellut Helsingin ammattikorkeakoulu Metropoliassa, Veronan konservatoriossa Italiassa, Tampereen ammattikorkeakoulussa sekä Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa. Laitinen opiskelee tällä hetkellä kirkkomusiikkia amk:ssa ja opettaa pianonsoittoa Oulun seudulla.  

Konsertti kuuluu Yhteyspäivien ohjelmaan. 

Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa.

Olet lämpimästi tervetullut!

 

Muista käsihygienia ja turvavälit. Kirkossamme joka toinen penkkirivi on poistettu käytöstä. 

 


Järjestäjä

Yhteyspäivät

Ota yhteyttä

kanttori
Lapinlahden seurakunta
Mykkäläntie 6
73100 Lapinlahti

Viikkovapailla pääsääntöisesti ma–ti.

kirkkoherra
Lapinlahden seurakunta
Mykkäläntie 6
73100 Lapinlahti

TT, Rovasti