Uutiset

Mikkelinpäivä on enkelien ja lasten juhlapyhä

26.9.2016 10.05

Web_Mikkelinpäivä_XL.jpg

Tulevana sunnuntaina 2. lokakuuta vietetään mikkelinpäivää eli enkelien ja lasten sunnuntaita. Kaikissa Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakunnissa järjestetään mikkelinpäivänä perhekirkkoja ja -messuja, joissa on mukana enkeli- ja lapsiteema.

 

Lapinlahden kirkossa 2. lokakuuta kello 11 pidetään Yhteyspäivien ekumeeninen eli yhteiskristillinen perhejumalanpalvelus. Musiikkia tuovat kuorot ja lauluryhmät kaikista seurakunnista. Alussa kaikki lapset kutsutaan kirkon eteen laulamaan yhdessä. Jumalanpalveluksen rukousjakson aikana voi käydä rukousalttareiden ääressä hiljentymässä ja kirjoittamassa tai piirtämässä oman rukousaiheensa. Enkelien päivän merkiksi kotoa voi ottaa mukaan enkelikuvan, -patsaan, -lelun tai -korun ja tuoda sen alttarikaiteelle siunattavaksi. Ennen jumalanpalvelusta, jo kello 9.30 alkaen on seurakuntasalin kahviossa tarjolla kirkkokahvit ja -mehut. Samaan aikaan on seurakuntasalissa aamuseurat.

Iisalmessa Pyhän Ristin kirkossa 2. päivä lokakuuta kello 10 alkavaa Vauvakirkkoa vietetään yhdessä ikäihmisten kanssa. Vauvakirkossa siunataan vauvat ja mukaan siunaamaan kutsutaan erityisesti kummeja. Vauvat saavat oman kirjan, jossa olevia rukouksia voi lukea yhdessä vaikka kummin kanssa. Kustaa Aadolfin kirkossa mikkelinpäivän messu alkaa kello 17.00.

Pielaveden kirkossa vietetään kello 10 alkaen Vauvasta vaariin -perhemessua. Messu toteutetaan Suuremman suojassa –teemalla ja messussa laulaa lapsikuoro. Kirkon jälkeen on 75 ja 85 vuotta täyttäville syntymäpäivätervehdys sekä kaikille kahvi- ja mehutarjoilu. Esipihassa on kuvauspaikka, missä lapsi ja aikuinen voivat ottaa yhteiskuvan enkelinsiipien kanssa omalla kännykkäkameralla.

Sonkajärven kirkossa alkaa sunnuntaina kello 11 perhemessu, jonka jälkeen seurakuntatalolla on yhteinen lounas. Tämän lisäksi Sonkajärven kirkossa vietetään mikkelinpäivän arkikirkkoa maanantaina 3.10 kello 9.30, jossa tutustutaan enkeleiden ihmeelliseen voimaan. Tiistaina 4.10. kello 9.30 mikkelinpäivän arkikirkko pidetään myös Sukevan kirkossa.

Varpaisjärven Pyhän Mikaelin kirkossa kello 10 perhemessu, joka on myös rippikoulun aloituspyhä. Perhemessussa ovat mukana seurakunnan päiväkerholaiset. Messun jälkeen lounas seurakuntatalolla (vapaaehtoinen maksu lähetystyön hyväksi) ja opetustuokio rippikoululaisille kirkossa.

Lisätietoja tapahtumista löytyy seurakuntien verkkosivuilta.

Miksi mikkelinpäivää vietetään?

Mikkelinpäivä on alun perin arkkienkeli Mikaelin päivä. Mikkelinpäivän keskushahmo on Raamatussa mainittu arkkienkeli Mikael. Hän tuo kirkon juhlakalenteriin muistutuksen siitä, että Jumala on luonut myös näkymättömän maailman. 400-luvulta lähtien päivä on omistettu ylienkeli Mikaelille, jonka kutsumus oli lasten puolustaminen. Myöhemmin mikkelinpäivästä on tullut kaikkien enkelien päivä, jolloin tutkistellaan heidän merkitystään ja tehtäviään. Suomen evankelis-luterilainen kirkko viettää mikkelinpäivää Mikon päivänä, 29.9., tai jos se on arkipäivä, sitä seuraavana sunnuntaina.

 

Lisätietoja antavat:

Lapinlahden seurakunta, kirkkoherra Lauri Jäntti, 040 5021 439, lauri.jantti@evl.fi

Iisalmen seurakunta, kirkkoherra Janne Bovellan, 044 7335 200, janne.bovellan@evl.fi

Pielaveden seurakunta, kirkkoherra Arto Penttinen, 040 0914 006, arto.penttinen@evl.fi

Sonkajärven seurakunta, kirkkoherra Helena Nykänen, 044 0711 235, helena.nykanen@evl.fi

Varpaisjärven seurakunta, kirkkoherra Olli Kortelainen 050 3311 441, olli.kortelainen@evl.fi

« Uutislistaukseen