Uutiset

Uutislistaukseen

”Rauhanviejä, rauhantuoja” -näytelmä tulee taas! 

Lapinlahden kirkon pääsiäisnäytelmä ”Rauhanviejä, rauhantuoja” toteutetaan nyt kolmannen kerran. Ensi-ilta on Palmusunnuntaina 24.3. klo 15. Korona-ajan välivuosien aikana esityksiä ei voitu järjestää. Tuona aikana Jaakko Löytty sanoitti ja sävelsi esitykseen viisi uutta laulua näytelmän tuottajan kirkkoherra Lauri Jäntin pyynnöstä. 

Lapinlahden kirkon alttarilla jeesus ja opetuslapset ehtoollisella näytelmässä Rauhanviejä, rauhantuoja.

Lapinlahden puukirkko tarjoaa esitykselle komeat puitteet, ja kirkon tilaa käytetään monipuolisesti hyväksi. ” Teatteri on mielestäni taiteiden kuningaslaji, koska siinä ovat läsnä kaikki taiteenlajit: kirjallisuus, näyttelijän työ, musiikki sekä visuaalisuus (valot, lavasteet)! Siksi Raamatun keskeinen kertomus on hienoa saada toteuttaa näytelmänä. Kyse on samasta kirkon perussanoman eli evankeliumin välittämisestä kuin vaikka jumalanpalveluksissa joka sunnuntai, mutta näytelmän monia mahdollisuuksia hyödyntäen”, kertoo käsikirjoittaja ja ohjaaja Minna Kettunen. Laulut näytelmän kuorolle harjoittaa kanttori Heini Heide. 

Esiintyjät eri seurakunnista  

Esiintyjiä eli näyttelijöitä ja laulajia on yhteensä noin 25 kolmesta kristillisestä seurakunnasta: luterilaisesta, ortodoksisesta ja helluntaiseurakunnasta. Hanke on siis Lapinlahdella jo 20 vuotta toteutettujen Yhteyspäivien hengessä varsin ekumeeninen. Puvuista suuri osa on saatu käyttöön helluntaiseurakunnalta. 

Jeesuksen keskeisessä roolissa jatkaa Juhani Miettola. Mukana on sekä jo aiemmin mukana olleita että uusia esiintyjiä. 

Pääsiäisnäytelmä kertoo tapahtumat palmusunnuntaista pääsiäisaamuun. ”Näytelmän nimi viittaa siihen, että Jeesus aiheutti aikanaan rauhattomuutta ja oli monien mielestä varsinainen rauhanhäiritsijä. Hänen oma sanomansa seuraajilleen oli kuitenkin päinvastainen”, sanoo Minna Kettunen. 

Esitys on nimenomaan Lapinlahden kirkkoon suunniteltu ja hyödyntää kirkkotilan tuomia mahdollisuuksia. Esiintyjät liikkuvat myös lehtereillä, mutta yleisö sijoittuu vain alakertaan. Esitystä varten kirkon ikkunat pimennetään ja kirkossa on hämärähköä. Jotta yleisö näkisi hyvin ohjelmalehtisestä yhteislaulujen sanat, suositellaan mukaan otettavaksi omaa taskulamppua tai muuta valonlähdettä. Esitystä ei suositella pienille lapsille. 

Ohjelman hinta on 10 euroa ja se sisältää kahvi- ja teetarjoilun esityksen jälkeen. Ohjelmatuotto luovutetaan kokonaisuudessaan Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Tänä vuonna keräyksessä on tärkeä teema, yksinäisyys.  

Lisätietoja näytelmästä (lapinlahdenseurakunta.fi)  

Rauhanviejä, rauhantuoja 2024 
Pääsiäisnäytelmä Lapinlahden kirkossa 
Ensi-ilta 24.3. klo 15.00. Esitykset 25.3. klo 18.00 ja 26.3. klo 18.00.


Lisätietoja: Lauri Jäntti 040 5021 439, Minna Kettunen 050 330 3389 

Lauri Jäntti
Lauri Jäntti
kirkkoherra
Mykkäläntie 6
73100 Lapinlahti

13.3.2024 09.48