Uutiset

Uutislistaukseen

Seurakuntayhtymän tilinpäätös alijäämäinen

Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto kokoontui 31.3.2020 päättämään seurakuntien ja seurakuntayhtymän yhteisistä asioista.

Ylä-Savon seurakuntayhtymän logo

Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että myydään yhteensä 7 849 m2:n kokoiset alueet Iisalmen kaupungille liitettäväksi tulevaan Mansikkaniemen koulun tonttiin. Tästä pinta-alasta yhteensä 3 940 m2 on YO-tonttialuetta tulevan koulun tonttiin liitettäväksi ja 3 909 m2 tulevaa urheilukenttäaluetta varten. Yhteensä näiden alueiden hinta on 76 609,50 euroa.

Iisalmen seurakuntaneuvostolta pyydetään lausunto tilojen vuokraamisesta tulevalta Mansikkaniemen koululta ja Metsämökki-kerhotalon käytön lopettamisesta sen jälkeen, kun koulun tilat valmistuvat. Lapinlahden seurakuntaneuvostolta pyydetään lausunto Lapinlahden Väärnin leirikeskuksen käytön lopettamisesta, jonka jälkeen osa seurakuntien leireistä tulee järjestää ulkopuolisissa vuokratiloissa.

Tilattiin Pielaveden kirkon vesikaton huoltomaalaus ja korjaus Pinnoitus Pekka Oy:ltä hintaan 107 000 euroa (sis. alv 24 %).

Kiinteistöpäällikön virkaan valittiin rakennusinsinööri Jarno Rönkkö ja varalle Jarmo Tuppurainen.

Tilinpäätöksen hyväksymistä esitetään valtuustolle

Ylä-Savon ev.lut. seurakuntayhtymän tilinpäätös vuodelta 2019 toteutui 59 093,44 euroa alijäämäisenä, kun talousarviossa ennakoitiin alijäämäksi muutosten jälkeen noin 118 000 euroa. Ennakoitua pienempi alijäämä aiheutui kirkollisverotilitysten noin 75 000 euroa talousarviossa arvioitua suuremmasta määrästä. Vuoden 2019 käyttötalouden ulkoinen toimintakate eli toimintatuottojen ja -kulujen nettosumma oli 6 360 774 euroa, missä on ylitystä talousarvioon verrattuna 0,8 % (51 412 euroa). Toimintakate kuitenkin kasvoi vuoteen 2018 verrattuna 1,4 % (89 019 euroa).

Vuoden 2018 tilinpäätökseen verrattuna henkilöstökulut vähenivät 3,1 % tai 132 902 euroa, mikä selittyy pääosin sillä, että osa tehtävistä oli täyttämättä ja palkkojen sivukulut laskivat noin 0,8 %. Henkilöstökulut vähenivät siitä huolimatta, että lomapalkkavelkaan tuli vuodelle 2019 noin 37 000 euron lisäkirjaus, kun 2018 se lisääntyi vain 2 700 eurolla. Henkilöstökulujen osuus käyttötalouden kaikista menoista oli 53,9 %.

Kirkollisverotilitysten 2019 arvioitiin kasvavan 1,0 % tai 65 000 euroa vuoden 2018 arvioituun tilitysmäärään verrattuna. Kertymä oli vuoden 2019 marraskuuhun asti selvästi odotettua heikompi ja marraskuun lopussa olimme tilanteessa -7,4 % verrattuna tilanteeseen 11/2018. Se johtui ennakonpidätysten vähentymisestä vuoden alusta käyttöön otetun tulorekisterin ilmoitusongelmista ja verokorttiuudistuksen kuukausikohtaisen tulorajan poistumisesta johtuen. Lisäksi vertailua vuoteen 2018 vaikeutti verotuksen valmistumisen aikataulumuutokset tai lähinnä valmistumisen portaittainen aikaistuminen.

Seurakuntayhtymän kirkollisverotilitykset 2019 olivat 6 589 870 euroa, missä kasvua 2,4 % tai 157 314 euroa vuoteen 2018 verrattuna. Joulukuun suuresti tilannetta parantaneeseen tilitykseen vaikuttivat erityisesti verokorttiuudistuksen takia lisäprosentilla perityt ennakkoverot ja kirkollisveron jako-osuuden säilyminen ennallaan 2,89 %-yksikössä.

Investointien bruttomeno oli 505 643 euroa ja suurimpana kohteena Iisalmen Pyhän Ristin kirkon julkisivun ja ikkunoiden kunnostus; bruttokustannukset 289 775 euroa ja kirkkohallituksen rakennusavustus 112 400, jolloin nettokustannukseksi jäi 177 375 euroa. Muita kohteita olivat Iisaaren leirikeskuksen lopputyöt, Iisalmen seurakuntatalon katon maalaus, uusi pakettiauto kiinteistötoimeen ja sähköurut Alapitkän kirkkoon.

Seurakuntayhtymän seurakuntien jäsenmäärä väheni vuoden 2019 aikana yhteensä 624 jäsenellä ja oli 31.12.2019 yhteensä 30 396. Muutos on suunnilleen seurakuntayhtymän toiminta-ajan vuosittaista keskiarvoa vastaava ja hieman pienempi kuin 2018 (-715). Jäsenmäärän väheneminen vaikuttaa tulevien vuosien kirkollisveron jako-osuuksiin alentavasti.

Taloustilanne tulee jatkossa olemaan erittäin haastava, sillä kirkollisveron jako-osuus 2/2020 alkaen on 2,77 %, missä vähennystä peräti 0,12 %-yksikköä. Lisäksi tällä hetkellä talouden osalta ennennäkemättömän suurta epävarmuutta aiheuttaa meneillään oleva korona-pandemia, jonka vaikutusta talouskehitykseen ei tässä vaiheessa pysty realistisesti arvioimaan. Se on selvää, että yleinen taloustilanne heikkenee dramaattisesti ympäri maailmaa.

Talousarviossa vuodelle 2020 ennakoitiin käyttötalouden vähennyksistä huolimatta noin 114.000 euron alijäämää, mutta äkillisesti muuttuneen yleisen taloustilanteen takia on syytä varautua suurempaan alijäämään. Pöytäkirja löytyy verkosta osoitteesta www.ylasavonseurakunnat.fi/paatoksenteko.

Wed Apr 01 15:17:55 EEST 2020