Uutiset

Uutislistaukseen

Lapinlahdella jaetaan Eu:n ruoka-apua

Eu:n ruoka-apua jaetaan Lapinlahdella kolme kertaa toukokuun aikana vähävaraisille kotitalouksille. Jakaminen on suunniteltu niin, että koronaviruksen tartuntariski on mahdollisimman vähäinen. 

Erilaisia leipiä EU:n ruoka-avun jakotilaisuudessa

Ruoka-apua jaetaan keskiviikkona 13.5. kello 12-17 talouksille, joissa on 2-4 henkilöä, perjantaina 15.5. kello 12-17 yhden hengen talouksille ja maanantaina 18.5. kello 12-17 talouksille, joissa on vähintään viisi henkeä. Jakaminen tapahtuu seurakuntasalissa osoitteessa Mykkäläntie 6.   

Ruokakassien jakaminen on suunniteltu niin, että tartuntariski olisi mahdollisimman vähäinen. Paikalle ei pidä tulla sairaana. Ruokakassien jakaminen on jaksotettu kolmelle eri päivälle, erikokoisille talouksille. Myös ruoka-avun jakotilaisuuden kesto on tavallista pidempi. Tilaisuudessa huolehditaan siitä, ettei seurakuntasalin sisällä ole kuin korkeintaan viisi henkilöä kerrallaan. Ruokakassit ovat valmiiksi pakattuja ja ne tulee avata vasta kotona. 

- Tilaisuudessa otetaan turvallisuus huomioon. Ruoka-kasseja voidaan jakaa hyvän sään salliessa myös ulkona. Pidetään yhdessä huolta toisistamme ja huolehditaan turvavälistä, kommentoi Lapinlahden seurakunnan diakonissa Heli Hämäläinen.  

Lapinlahden seurakunta jakaa ruokakasseja yhdessä Lapinlahden työttömien tuki ry:n kanssa. Lapinlahden työttömien tuki ry on tilannut EU ruokakassit vuosittain ja jakaa ne seurakunnan tiloissa. 

2020-04-29 09:17:28.0