Uutiset

Uutislistaukseen

Pyhäinpäivä muistuttaa jälleennäkemisen toivosta

Pyhäinpäivä on kristillinen juhlapyhä, jolloin muistetaan edesmenneitä läheisiä viemällä haudoille kynttilöitä, kukkia ja seppeleitä. Kynttilän sytyttäminen muistuttaa, ettei elämä ole vain tässä. Tänä vuonna pyhäinpäivää vietetään 31. lokakuuta. 

Kynttiöitä hautausmaalla.

Suomessa pyhäinpäivä on hiljainen ja harras päivä, jolloin vuoden pimeimpään aikaan hautausmailla syttyvät kynttilät pimeyden keskelle. Pimeässä illassa loistava kynttilämeri kertoo rakkaudesta ja kiitollisuudesta menneitä sukupolvia kohtaan. Pyhäinpäivä muistuttaa myös jälleennäkemisen toivosta. 

Pyhäinpäivänä kokoonnutaan kirkkoihin kuulemaan vuoden aikana edesmenneiden seurakuntalaisten nimet. Kirkoissa pyhäinpäivä on viime vuosina ollut neljänneksi tai viidenneksi suosituin kirkkovuoden pyhistä. 

Pyhäinpäivän juuret ulottuvat kauas 

Pyhäinpäivän juuret ulottuvat ensimmäisille kristillisille vuosisadoille. Uskonsa tähden kuolleiden kristittyjen muistopäiviä vietettiin heidän kuolinpäivinään. 300-luvulla alettiin viettämään erillisten muistopäivien lisäksi yhteistä kaikkien pyhien päivää. Nykyään pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivää. 

Pyhäinpäivän jumalanpalveluksissa ja kirkkohetkissä on syytä noudattaa hyvää käsihygieniaa, 1-2 metrin turvavälejä ja käyttää hengityssuojainta. Kirkoissa osa penkkiriveistä on poissa käytöstä, jotta turvavälejä olisi helpompi noudattaa. Mikäli tilaisuuksiin tulee muutoksia koronapandemian tilanteesta johtuen, ilmoitamme siitä seurakuntien etusivuilla. 

Pyhäinpäivän tapahtumat seurakunnissa 

Iisalmen seurakunta 

  • La 31.10. klo 12.00 Messu Pyhän Ristin kirkko. Herättäjän kirkkopyhä. Luetaan Kangaslammilla vuoden aikana haudattujen nimet 
  • La 31.10. klo 18.00 Kynttilähartaus ulkona, Kangaslammin kappeli. Oma kynttilä mukaan. 
  • La 31.10. klo 18.00 Pyhäinpäivän iltakirkko, Kustaa Aadolfin kirkko. Luetaan vuoden aikana Vanhalle hautausmaalle haudattujen nimet. 

Lapinlahden seurakunta 

  • Pe 30.10. klo 18.00 Pyhäinpäivänaaton iltakirkko, Alapitkän kirkko 
  • La 31.10. klo 18.00 Pyhäinpäivän iltakirkko, Lapinlahden kirkko 

Pielaveden seurakunta 

  • La 31.10. klo 10.00 Pyhäinpäivän messu, Pielaveden kirkko. Luetaan kaikkien vuoden aikana kuolleiden seurakunnan jäsenten nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistolleen. 
  • La 31.10. klo 18.00 Mustarastas –yhtyeen konsertti, Pielaveden kirkko. Yhtyeen musiikissa soi kansanmusiikille tunnusomaiset akustiset kielisoittimet, haitari, viulu, nyckelharpa, basso ja tinapilli. Lipun hinta on 10 euroa. 

Sonkajärven seurakunta 

  • La 31.10. klo 17.00 Pyhäinpäivän muistohartaus, Sukevan kirkko. Luetaan kaikkien Lahnakankaan hautausmaalle vuoden aikana haudattujen nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistolleen. 
  • La 31.10. klo 19.00 Pyhäinpäivän hartaushetki, Sonkajärven kirkko. Luetaan kaikkien Sonkajärven hautausmaalle vuoden aikana haudattujen nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistolleen. 

Varpaisjärven seurakunta 

  • La 31.10. klo 19.00 Pyhäinpäivän iltakirkko, Varpaisjärven Pyhän Mikaelin kirkko. Luetaan kaikkien vuoden aikana kuolleiden seurakunnan jäsenten nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistolleen. 

2020-10-20 10:30:17.0