Uutiset

Uutislistaukseen

Alijäämäinen tulos, mutta ennakoitua pienempi

Ylä-Savon seurakuntayhtymän tilinpäätös vuodelta 2015 on laadittu ja se on noin 179 000 euroa alijäämäinen, kun talousarviossa ennakoitiin alijäämäksi reilut 409 000 euroa. 

Ennakoitua parempi tulos toteutui erityisesti odotettua paremman verotulokertymän ansiosta ja lisäksi käyttötaloudessa toteutuneet säästöt sekä tuloslaskelmaosan satunnaiset tuotot vaikuttivat asiaan. 

Vuoden 2015 käyttötalouden ulkoinen toimintakate eli toimintatuottojen ja -kulujen nettosumma oli 6 710 287 euroa, missä on säästöä talousarvioon verrattuna 46.837 euroa. Talousarviomäärärahojen säästymisestä voidaan kiittää kokonaisuutena hyvää budjettikuria, vaikka pääluokkien kesken oli huomattavaa vaihtelua.

Sisäilmakorjauksista suuria menoja

Vuoden 2014 tilinpäätökseen verrattuna henkilöstökulut lisääntyivät 1,2 % ja niiden osuus käyttötalouden kaikista menoista oli 56,9 %. Toimintakulut kokonaisuudessaan lisääntyivät 2,7 %. Henkilöstökulujen kasvua selittää osaltaan työntekijöiden pitämien pidempien säästövapaiden sijaisten palkkakustannukset. Kokonaiskuluja kasvattivat lisäksi useiden kiinteistöjen sisäilmaongelmista aiheutuneet tutkimus- ja korjauskustannukset.

Investointien bruttomeno oli 454 886 euroa ja kohteina Lapinlahden seurakuntatalon sisäilmakorjaukset ja Varpaisjärven kirkon korjaus- ja maalaustyöt. Rahoituslaskelman mukainen vuosikatteen ja satunnaisten erien mukainen tulorahoitus oli 248 996 euroa, joten investointeihin jouduttiin osittain käyttämään aikaisemmin kertyneitä varoja. Rahavarat vähenivät vuoden aikana 148 413 euroa.

Tuloslaskelman vuosikate oli 225 618 euroa, eikä riittänyt kattamaan poistoja 450 661 euroa. Satunnaisia tuottoja saatiin kahden Lapinlahdelta myydyn tontin myyntivoittoina ja Vieremällä yhteisomistuksessa olleen hiekkapalstan lunastuksesta yhteensä noin 23 378 euroa ja poistoeron muutoskirjaus oli 22 549 euroa. Näin tilivuoden alijäämäksi muodostui 179 115,37 euroa.

Kirkollisveroprosentti oli vuonna 2015 vielä 1,50 %. Vaikka yleinen taloustilanne ei vuoden aikana kehittynyt suotuisasti ja kirkon jako-osuudet jäsenmäärän vähentymisen johdosta laskivat sekä kirkollis- että yhteisöverotilityksissä, verotilitykset kasvoivat hieman. Verotilitysten kokonaiskasvu vuoteen 2014 verrattuna oli yhteensä 0,8 % eli 60 630 euroa ja talousarviossa 2015 ennakoitu verokertymä ylittyi 188.468 eurolla.

Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 22.3. esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksymistä.

Lisätietoja, talouspäällikkö Marko Ropponen 044 7335 230, marko.ropponen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

2016-03-23 08:29:15.0