Uutiset

Uutislistaukseen

Pyhäinpäivä on surun ja kaipauksen päivän lisäksi myös toivon päivä

Vaikka haudoilla muistetaan edesmenneitä rakkaita, niin samalla myös toivotaan, että kohtaamme heidät taivaan kodissa. Suuren surun äärellä jäädään usein sanattomaksi, mutta surun jakaminen toisen kanssa usein auttaa.

Vuokko Väätäinen sytyttämässä kynttilää Lapinlahden hautausmaan muualle haudattujen muistomerkillä.

Vuokko Väätäinen kertoo, että läheisen haudalla hiljentyessä ja kynttilän syttyessä voimme saada lohdutusta siitä, että elämä ei ole vain tässä. (Kuva: Arja Pekkarinen)

“Ilo kertautuu ja suru puolittuu jakamalla", toteaa Lapinlahden seurakunnan diakonissa Vuokko Väätäinen

Väätäinen on työskennellyt seurakunnan diakonissana 30 vuotta ja hän on toiminut muun muassa sururyhmissä.  

Yksinkertainenkin osanotto riittää 

Toisen surun kohtaaminen voi olla vaikeaa, mutta meistä jokainen voi tukea surevaa. 

“Jokainen ystävällinen viesti on tärkeä, jokainen kaunis lause, halaus ja osanotto. Samoin kuin se, että olet saatavilla, annat aikaasi ja tarjoat apuasi myös käytännön asioiden hoitamisessa”, Väätäinen kertoo. 

Pienikin ele voi helpottaa surevaa. 

“Pahinta on, jos sureva ohitetaan, koska ei keksitä mitä pitäisi sanoa tai jos sureva jätetään yksin. Usein yksinkertainen osanotto riittää, otan osaa on oikein hyvä lause ja kuinka sinä nyt tällä hetkellä jaksat- kysymys on hyvä”, Väätäinen opastaa. 

Väätäisen mukaan monet surevat ovat sanoneet, että puhuminen on auttanut. Toisille puhuminen voi olla hankalaa, jolloin esimerkiksi liikkuminen luonnossa tai käytännön tekeminen voi auttaa.  

Surua ei voi suorittaa 

Aikaisemmin on ajateltu, että suruaika kestää vuoden. Surua kuvataan nykyään useasti läpi elämän kestävänä prosessina.  

“Jonain päivänä sureva huomaa, että valoa näkyy taivaalta. Hyvät hetket lisääntyvät vähitellen. Kipu ja kyyneleet vuorottelevat valoisien päivien kanssa”, Väätäinen kommentoi. 

Seurakunnissa järjestetään vuosittain sururyhmiä, joista on moni sureva saanut apua. Myös edesmenneen muisteleminen auttavat suruprosessissa. 

Hautausmaiden kynttilämeri kertoo rakkaudesta ja toivosta 

Pyhäinpäivänä on tapana käydä haudoilla, siistiä niitä talvikuntoon ja laittaa kynttilä palamaan. Väätäinen kannustaakin käymään hautausmaalla pyhäinpäivän iltana. 

“Kynttilämeri pimeällä hautausmaalla on sykähdyttävä. Hiljaisella, mutta väkevällä tavalla se kertoo yhteydestä, joka ylittää elämän ja kuoleman rajan”, Väätäinen kertoo. 

Läheisen haudalla hiljentyessä ja kynttilän syttyessä voimme saada lohdutusta siitä, että elämä ei ole vain tässä. 

“Vaikka haudoilla muistetaan kuolleita rakkaita, niin samalla myös toivotaan, että kohtaamme heidät taivaan kodissa”, Väätäinen lohduttaa. 

Pyhäinpäivän tapahtumat seurakunnissa 

Seurakunnissa järjestetään pyhäinpäivän iltana iltajumalanpalveluksia, joissa luetaan vuoden aikana haudattujen nimet.  

Iisalmessa messu Pyhän Ristin kirkossa klo 12.00 luetaan vuoden aikana Kangaslammin hautausmaalle siunattujen nimet. Saarnaa Reijo Mattila, liturgia Heli Heikkinen, avustaa Kati Ahomaa. Kanttorina Hannu Virpi, kirkkokuorot. Herättäjän kirkkopyhä. Seurakuntatalolla kirkkokahvit ja seurat. Seurapuhujana Tuomo Ruuttunen. Kangaslammin kappelissa la 6.11. klo 18.00 iltahartaus. Oma kynttilä mukaan. Kustaa Aadolfin kirkossa iltakirkko klo 18.00, jossa luetaan Vanhalle hautausmaalle siunattujen nimet. Iltakirkossa siunataan lohtuhuivit ja lohtunallet, joita jaetaan omaisille vuoden aikana. Kirkosta voi hakea lohtuhuivin lähiomainen, joka ei ole sitä vielä kuluneen vuoden aikana saanut. Iltakirkko Kustaa Aadolfin kirkosta striimataan seurakunnan YouTube –kanavalle, ei tallennetta. Seurakunnan työntekijät ovat tavattavissa pyhäinpäivänä klo 16.00-18.00 Kangaslammin ja Vanhalla hautausmaalla, tarjolla kuumaa mehua. 

Keiteleen kirkossa pyhäinpäivän iltakirkko klo 18.00. Iltakirkossa muistetaan viime pyhäinpäivän jälkeen Keiteleen seurakunnassa kuolleita ihmisiä ja heidän muistokseen sytytetään kynttilät. 

Lapinlahdella Alapitkän kirkossa järjestetään pyhäinpäivän aaton hartaus pe 5.11. klo 18.00. Jumalanpalveluksessa sytytetään kynttilät vuoden aikana poisnukkuneiden muistoksi. Pyhäinpäivän perinteinen ja kaunis iltakirkkotilaisuus toteutetaan musiikillisena hartautena Lapinlahden kirkossa klo 18.00. Hartaudessa laulaa projektikuoro Sointuva. Vuoden aikana poisnukkuneille sytytetään kynttilät.  

Pielaveden kirkossa pyhäinpäivän messu 6.11. klo 10.00. Messussa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja heidän muistokseen sytytetään kynttilä. 

Sonkajärvellä Sukevan kirkossa järjestetään iltakirkko klo 17.00 ja Sonkajärven kirkossa klo 19.00. Iltakirkoissa vuoden aikana kuolleiden vainajien muistaminen. Sunnuntaina 7.11. Sonkajärven kirkossa Näet kauniimman maan –konsertti klo 14.00, jossa kuullaan Petri Laaksosen kappaleita surusta, kaipauksesta ja lohdutuksesta Ritva Paanasen ja Taija Miettisen esittäminä. 

Varpaisjärvellä Pyhän Mikaelin kirkossa pyhäinpäivän iltakirkko klo 19.00. 

2021-10-28 12:28:00.0