Uutiset

Uutislistaukseen

Yhteisen kirkkoneuvoston 30.11.2021 kokouksen päätöksiä

Kaupungin siluetti.

Yhteiselle kirkkovaltuustolle esitetään 54 160 euron lisäystä kuluvan vuoden talousarvioon

Kustannuksia on muun muassa syntynyt Ict-palveluista ja laitteista, seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien uuden strategian ja valmiussuunnitelman laatimisesta, henkilöstökuluista sekä tekijänoikeusmaksuista.

Yhteinen kirkkoneuvosto valitsi seurakuntamestarin Iisalmeen

Seurakuntamestarin vakinaiseen virkaan valittiin Jukka Pekka Keränen. Valinnan perusteena on koulutukseen, työkokemukseen ja haastatteluun perustuva kokonaisarvio. Hakijoita virkaan oli yhteensä 12.

Pielaveden kirkon alapohjan 400 000 euron korjauksiin haetaan avustusta

Pielaveden kirkossa on todettu ongelmia sisäilmassa. Tehdyn kuntotutkimuksen mukaan kirkon lattiassa on kauttaaltaan ilmavuotoa, josta aiheutuu epäpuhtautta sisäilmaan.

Koko kirkkorakennuksen alapohjan korjauksen kustannusarvio on 400 000 euroa. Kuntotutkimuksessa suositellaan vaurioituneiden alapohjan eristeiden korvaamista uusilla, yhtenäisen ilmansulkukerroksen asentamista lattiaan ja ryömintätilan tuuletuksen parantamista.

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti hakea kirkkohallitukselta kirkollisen kulttuuriperinnön hoitoon tarkoitettua avustusta mahdollisen enimmäismäärän.

Yhteiselle kirkkovaltuustolle esitetään Varpaisjärven kirkon muutossuunnitelmien hyväksymistä

Varpaisjärven kirkkotilatyöryhmä on tehnyt esityksen Varpaisjärven kirkon muutostöistä.

Suunnitelmat sisältävät mm. seuraavia muutoskokonaisuuksia:

  • Minikeittiö ja paikka kirkkokahveille kirkkosalin perällä
  • Uusi porras ja invaluiska ulko-oven yhteyteen
  • Leikki- ja rauhoittumispaikka lapsille
  • Invaluiska alttarille ja paikka kolmelle pyörätuolille
  • Kuorin, eli alttarialueen laajennus
  • Wc kirkon eteisen yhteyteen
  • Sisäpinnat: pintojen puhdistus ja huoltomaalaus
  • Ulkopuoliset korjaukset: kivisaumojen osittainen korjaus ja kattoveden ohjaaminen maahan
  • Lehterin lattian muutos
  • Kaappitilaa soittimille lehterillä.

Kokouksesa merkittiin tietoon saatetuksi laadittu korjaustoimenpiteiden kustannusarvio ja Museoviraston asiaa koskeva myönteinen lausunto. Suunnitelmat alistetaan vielä myös Kirkkohallituksen vahvistettaviksi. Tammikuun 2022 yhteisen kirkkoneuvoston kokoukseen valmistellaan ehdotus siitä, mitä korjauksia ja muutoksia kirkossa toteutetaan nyt ehdotetuista korjaus- ja muutostöistä nyt valmistuneen kustannusarvion perusteella.

Yhteinen kirkkoneuvosto päätti hakea myös kirkkohallitukselta kirkon keskusrahaston korjausavustusta Varpaisjärven kirkossa vuonna 2022 tehtäviin muutostöihin mahdollisen enimmäismäärän.

Lisätietoa Varpaisjärven kirkon muutossuunnitelmista saat tästä (ylasavonseurakunnat.fi)

Yhteisen kirkkoneuvoston 30.11. kokouksen pöytäkirja (pdf)Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisätietoja: hallintojohtaja Katariina Bergbacka, 044 733 5211, katariina.bergbacka@evl.f

2021-12-03 07:41:24.0