Uutiset

Uutislistaukseen

Rauhan puolesta musiikin voimin

Lapinlahden kirkossa järjestetään tukikonsertti Ukrainan perheiden hyväksi sunnuntaina 6.3. klo 18. Konsertissa esiintyy lapinlahtelaisia muusikkoja, lauluntekijöitä ja musiikin opiskelijoita ystävineen: Anni Rissanen (laulu, koskettimet), Petra Lisitsin-Mantere (laulu, haitari), Jarkka Rissanen (kitara, laulu), Minna Kettunen (laulu), Kalle Rissanen (rummut, lyömäsoittimet) ja Lauri Vuolteenaho (basso).

Konsertin ohjelmistoon on valittu musiikkia rauhan puolesta sekä Suomesta että ympäri maailmaa. Yksi sävelmä on Ukrainasta ja pari kappaletta esiintyjien omia. Laulujen kieli on enimmäkseen suomi ja parissa kappaleessa englanti. Tunnelmat vaihtuvat säestyksettömästä laulusta sähköisen bändin soittoon. Yhteislaulujen sanat löytyvät käsiohjelmasta, ja konsertin juontaa kirkkoherra Lauri Jäntti.

Esiintyjät lahjoittavat oman osuutensa hätää kärsivien ukrainalaisten lasten, nuorten ja perheiden hyväksi.

”Tuli tunne, että on pakko toimia eikä vain murehtia, kauhistella ja ahdistua”, konsertin tekijät sanovat. He toivovat, että mahdollisimman moni tulisi konserttiin auttamaan järkyttävien vaikeuksien keskellä olevaa Ukrainan kansaa. Tukensa voi osoittaa ostamalla 10 euron hintaisen ohjelman ja nauttimalla monipuolisesta konsertista.

”Kokoontumisrajoitukset ovat poistuneet. Täytetään puukirkko pitkästä aikaa tärkeän asian puolesta!” esiintyjät vetoavat. Konsertin ohjelmatuotto ohjataan kokonaisuudessaan Ukrainan perheiden hyväksi Kirkon Ulkomaanavun kautta.

2022-02-28 11:11:51.0