Alapitkän kirkko

Alapitkän kirkko ulkoa kesällä.

Kirkkotie 1, 71910 Alapitkä

Alapitkän kirkko

Alapitkän kylä sijaitsee 5-tien varressa n. 20 km etelään Lapinlahden kirkonkylästä.

Jo vuosisadan alussa esittivät pitäjän eteläosan asukkaat oman hautausmaan perustamista Alapitkälle. Toive toteutui vasta 1943, jolloin talollinen Pekka Miettinen lahjoitti sitä varten maapalstan. Taiteilija Ilmari Wirkkalan laatiman yleissuunnitelman mukaan tehty hautausmaa vihittiin käyttöön toukokuussa 1947.

Arkkitehti Eino Pitkänen laati vuonna 1951 rukoushuoneen piirustukset, mutta ne tilannut Alapitkän rukoushuoneyhdistys ei rakennushankettaan toteuttanut. Rukoushuoneyhdistys luovutti vuonna 1969 seurakunnalle rukoushuoneelle varatun tontin hautausmaan luota. Sille rakennettu kajaanilaisen arkkitehtitoimisto Esko Laitisen suunnittelema kirkoksi vihitty siunauskappeli valmistui vuonna 1970.

Pohjakaavaltaan lähes neliömäisen kirkon alttariseinällä on korkea eriväristen lasien muodostama sommitelma, "Elämän puu".

Alttaripäätyyn liittyvässä kellotelineessä on Kaavilta Juutilaisen valimolta ostetut kellot.

Kirkko laajennettiin vuonna 1986 arkkitehti Matti Höyhtyän ehdotuksen mukaan. Kirkkosalin kupeeseen tehtiin matala puulla verhoiltu lisärakennus, jossa on kerho-, toimisto- ja sosiaalitilat sekä keittiö.

Kirkkoon hankittiin uudet virtuaaliurut vuonna 2019.

7.6.2020 siunattiin käyttöön lapinlahtelaissyntyisen taiteilija Saara Kiurun maalaama ja lahjoittama alttaritaulu "Herra on minun paimeneni". 

 

Esteetön kulku Esteetön kulku
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

pe 15.12. klo 12.00 -12.30

Kirkkotie 1, 71910 Alapitkä

Koko kylän jouluhartaus, joulunäytelmä Joosefin huivi

Koko kylän jouluhartaus, joulunäytelmä Joosefin huivi.
pe 22.12. klo 19.00

Kirkkotie 1, 71910 Alapitkä

Kauneimmat joululaulut

Tervetuloa laulamaan yhdessä! Laulattamassa kansanmusiikkiryhmä Mahottomat Petra Lisitsin-Mantereen johdolla.
su 24.12. klo 13.00

Kirkkotie 1, 71910 Alapitkä

Joululaulukirkko

Jouluaaton sanajumalanpalveluksessa lauletaan Kauneimpia Joululauluja. Toimittaa Lauri Jäntti, kanttori Heini Heide.
la 6.1. klo 10.00

Kirkkotie 1, 71910 Alapitkä

Messu

Tervetuloa Alapitkän kirkkoon Loppiaisen messuun ja kirkkokahveille! Toimittaa Petteri Suomalainen, kanttori Heini Heide. HUOM! Lapinlahden kirkossa ei ole tänään jumalanpalvelusta.