Uusheräyksen Kesäseuroihin ja Lapinlahden Yhteyspäiville odotetaan vieraita ympäri maata – Talkoolaisia kaipaillaan vielä lisää
Lapinlahdella heinäkuun lopulla vietettävien Uusheräyksen Kesäseurojen ja Lapinlahden Yhteyspäivien valmistelut alkavat olla loppusuoralla. Tapahtuman ajaksi kaipaillaan vielä talkoolaisia mukaan. Tapahtumat järjestetään yhteistapahtumana heinäkuussa 26.7.-30.7.2023.
Uusheräyksen Kesäseurat ja Yhteyspäivät on valtakunnallinen tapahtuma ja juhlavieraita saapuukin Lapinlahdelle ympäri Suomea.
- Olemme varautuneet siihen, että yhdellä kertaa paikalla voi olla noin 600 ihmistä. Yksittäisten kävijöiden määrä koko viisipäiväisen tapahtuman aikana voi olla jopa 1500, kommentoi Lapinlahden seurakunnan kirkkoherra Lauri Jäntti.
Hengelliset kesäjuhlat kuuluvat Suomen kesään. Jäntin mukaan tapahtuma on ekumeenisuudessaan ainutlaatuinen.
- Keneltäkään ei kysellä uskoa ja vakaumusta, kynnys on matala ja tunnelma avoin. Päivien teema "Maailman toivo" pureutuu ajankohtaisiin kipeisiinkin kysymyksiin, kuitenkin valoisasti ja ilolla, Jäntti kertoo.
Vapaaehtoisia kaipaillaan monipuolisiin tehtäviin
Kesäseurojen ohjelma on ollut kasassa pitkään ja käytännön järjestelyt on suunniteltu hyvissä ajoin.
- Nyt varmistellaan yksityiskohtia, ja jonkin verran vapaehtoisia vielä kaivataan eri tehtäviin, muun muassa lastenhoitoon, kahvioon ja juhlakansliaan, kertoo Jäntti.
Talkoolaisten saanti on ollut hiukan haastavaa, onhan heinäkuu loma-aikaa ja ihmisillä on paljon muutakin kesäpuuhaa.
-Uskomme, että talkoolaistenkin osalta kaikki menee hyvin. Talkoolaiseksi voi ilmoittautua seurakuntien työntekijöille, Jäntti kommentoi.
Tapahtuman paikkoja voidaan laittaa juhlakuntoon tapahtumaviikolla, jolloin talkoolaisia tarvitaan.
Järjestelyt ovat sujuneet hyvässä yhteistyössä. Kaikilla järjestelyissä mukana olevilla tahoilla on vuosikymmenten kokemus Yhteyspäivien tiimoilta.
- Tällä kertaa tapahtuma on vain tavallista isompi. Vastaava tapahtuma on järjestetty samassa paikassa kerran aikaisemminkin, joten tiedämme ennestään mistä on kyse, Jäntti toteaa.
Jäntin mukaan Lapinlahden kunta on ollut todella hyvä yhteistyökumppani tilojen ja muidenkin järjestelyjen suhteen.
Kesäseuroissa ohjelmaa kaiken ikäisille
Lapinlahden katukuva vilkastuu heinäkuun lopulla, kun juhlavieraat saapuvat. Keskeisiä tapahtumapaikkoja juhlien aikaan ovat Lapinlahden kirkko, monitoimitalo Monari ja Helluntaiseurakunnan rukoushuone. Luvassa on seuroja, raamattutunteja ja jumalanpalveluksia sekä retkiä Telppäsniitylle, Väisälänmäelle ja Väärnin pappilaan. Ohjelmaa on paljon kaikenikäisille ihmisille ja kaikki ovat tervetulleita mukaan.
Edellisen kerran Kesäseuroja vietettiin Lapinlahdella kesällä 2012 ja Yhteyspäivät järjestetään nyt 19. Kertaa. Yhteyspäivät ovat yhteiskristillinen tapahtuma, jonka järjestäjinä ovat evankelisluterilainen seurakunta, Ortodoksinen seurakunta, Helluntaiseurakunta sekä luterilaisen kirkon herätysliikkeitä.
Uusheräyksen Kesäseurojen ja Yhteyspäivien ohjelma ja info löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta uusherays.fi/kesaseurat
Lisätietoja: tapahtuman pääsihteeri Tuomo Lahtinen, 040 5835271, tuomo.lahtinen12(at)gmail.com
Uusheräys ry, toiminnanjohtaja Eeva Pouke, 045 272 2412, eeva.pouke(at)uusheräys.fi
30.6.2023 14.01