Uutiset

Uutislistaukseen

Selvitys Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakunnan seurakuntajaon muuttamisesta on valmistunut – asiasta päätetään myöhemmin

Selvityksen osana valmistellussa aloitteessa esitetään, että seurakunnat yhdistyisivät ja uusi seurakunta aloittaisi 1.1.2025. Päätöstä asiasta ei ole tehty. Seuraavaksi Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli päättää, esittääkö se kirkkohallitukselle seurakuntien yhdistämistä. 

Graafisessa kuvassa Lapinlahden kirkko.

Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli merkitsi Timo Korhosen tekemän selvityksen tiedokseen ja lähetti sen jatkovalmisteluun kokouksessaan 26.10.2023. Samalla päätettiin lähettää selvitys seurakuntiin ja Ylä-Savon seurakuntayhtymälle tiedoksi. 

Selvityksessä on tehtävän mukaisesti valmisteltu aloite, jonka pohjalta Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin on mahdollista päättää, esittääkö se kirkkohallitukselle Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntien yhdistämistä yhdeksi seurakunnaksi. Asiasta päättää lopulta kirkkohallitus.  

Tästä voit tutustua tuomikapitulin kokouksen pöytäkirjan otteeseen, koko selvitykseen sekä sivulta 23 löytyvään aloitteeseen

(Verkkopdf, osoitteessa ylasavonseurakunnat.fi):

Seurakunnista lisätietoja asiasta antavat kirkkoherrat:  

Lapinlahden kirkkoherra Lauri Jäntti, 040 5021439, lauri.jantti@evl.fi  

Varpaisjärven vt. kirkkoherra Matias Koponen, 050 331 1441, matias.koponen@evl.fi 

Aiemmat uutiset aiheesta 

(varpaisjärvenseurakunta.fi):

26.9.2023 Keskusteluilta Varpaisjärven seurakunnan tulevaisuudesta veti paikalle kymmeniä ihmisiä Linkki avautuu uudessa välilehdessä

6.9.2023 Varpaisjärven seurakunnan tulevaisuudesta ja seurakuntajaosta järjestetään keskustelutilaisuus Linkki avautuu uudessa välilehdessä

24.8.2023 Varpaisjärven seurakuntaneuvosto ei lähde yhdistymisneuvotteluihin Linkki avautuu uudessa välilehdessä

17.8.2023 Varpaisjärven seurakuntaneuvosto on päätymässä omasta aloitteesta liitosneuvotteluihin Lapinlahden seurakunnan kanssa Linkki avautuu uudessa välilehdessä

27.4.2023 Tuomiokapituli määräsi selvitysasiamiehen selvittämään Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntien mahdollista seurakuntajaon muutostaLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Piispa Jari Jolkkosen loppulausunto Lapinlahden piispantarkastuksesta 28.1. ja 30.1.2022 tammikuutaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

3.4.2022 Piispa Jari Jolkkonen Varpaisjärven seurakunnan piispantarkastuksessa: Tällä hetkellä ei ole olemassa vireillä hanketta Varpaisjärven seurakuntarakenteen muuttamiseksiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

19.5.2022Linkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli merkitsi tietoonsa istunnossaan Timo Vainikaisen irtisanoutumisen 1.8.2022 lukienLinkki avautuu uudessa välilehdessä

9.6.2022 Linkki avautuu uudessa välilehdessäLinkki avautuu uudessa välilehdessäKuopion hiippakunnan tuomiokapituli antoi määräaikaisen viranhoitomääräyksen pastori Matias Koposelle Varpaisjärven seurakunnan avoinna olevan kirkkoherran viran hoitamiselleLinkki avautuu uudessa välilehdessä

23.8.2022 Yhteisen kirkkoneuvoston lausunto kriisiytyvän seurakunnan mittareista.  Linkki avautuu uudessa välilehdessä 
Varpaisjärven seurakunnassa selvitellään kirkkoherran viran avaamista ja kriisiytyvän seurakunnan mittariston täyttymistäLinkki avautuu uudessa välilehdessä

31.8.2022 Varpaisjärven seurakuntaneuvosto antoi lausunnon koskien kirkkoherran virkaa ja kriisiytyvän seurakunnan mittareitaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
  
9.9.2022 Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli päätti, ettei Varpaisjärven kirkkoherran virkaa ei avata haettavaksi ajalla 9.9.2022-8.9.2023Linkki avautuu uudessa välilehdessä

15.9.2022 Tietoa tuomiokapitulin päätöksen perusteista olla avaamatta kirkkoherran virkaa VarpaisjärvelläLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

8.11.2023 15.25