Uutiset

Uutislistaukseen

Lausunnot Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntien yhdistymisaloitteesta poikkeavat vain nimen osalta

Kirkkohallituksen täysistunto päättää lopulta Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntien yhdistymisestä sekä yhdistyvän seurakunnan nimestä.

Kuusi kirkkosilhuettia ja puheenjohtajan nuija pinkillä pohjalla.

Asian käsitelläkseen kirkkohallituksen täysistunto tarvitsee lausunnot, joita Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli on pyytänyt Ylä-Savon seurakuntayhtymän seurakuntaneuvostoilta sekä yhteiseltä kirkkovaltuustolta.    

Lausunto annetaan tuomiokapitulin tekemästä aloitteesta Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntien yhdistämiseksi, selvittäjä Timo Korhosen tekemästä selvityksestä sekä seurakuntalaisten kannanotoista. Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto antaa lausuntonsa lisäksi seurakuntaneuvostojen lausunnoista.     

Seurakuntaneuvostojen lausunnot on nyt annettu. Iisalmen, Lapinlahden, Nilakan, Lapinlahden, Sonkajärven ja Varpaisjärven seurakuntaneuvostot puoltavat aloitetta yhdistymisestä ja Timo Korhosen tekemää selvitystä pidetään perusteellisena ja hyvänä. Seurakuntaneuvostojen on tullut ottaa kantaa lausunnoissaan yhdistyvän seurakunnan nimeen, koska se on osa aloitetta ja noussut esiin seurakuntalaisten kannanotoissa. Seurakuntaneuvostojen lausunnoissa kannat nimiasiaan vaihtelevat. Tuomiokapituli on esittänyt nimeksi Lapinlahden seurakuntaa. Lapinlahdella ja Varpaisjärvellä esitetään yhdistelmänimeä.    

Seurakuntaneuvostojen lausuntoihin voi tutustua täälläLinkki avautuu uudessa välilehdessä(domus.evl.fi)   

Yhteinen kirkkoneuvosto valmistelee 29.2. lausuntoesitystä yhteiselle kirkkovaltuustolle   

Yhteiselle kirkkoneuvostolle tehdyssä lausuntoesityksessä todetaan, ettei yhteisellä kirkkovaltuustolla ole mitään huomautettavaa tuomiokapitulin tekemästä aloitteesta eikä Timo Korhosen tekemästä selvityksestä. Esityksen mukaan lausunnossa puolletaan nimeksi Lapinlahden seurakuntaa, koska uusi seurakunta toimii yhden Lapinlahden kunnan alueella ja seurakunnan nimen käyttö on selkeää.    

Kokouksen asialista aihetta koskien  

  • Lausuntopyynnöt koskien aloitetta Varpaisjärven ja Lapinlahden seurakuntien seurakuntajaon muuttamisesta 
  • Seurakuntalaisten kannanotot koskien aloitetta Varpaisjärven ja Lapinlahden seurakuntien seurakuntajaon muuttamisesta  
  • Seurakuntaneuvostojen lausunnot koskien aloitetta Varpaisjärven ja Lapinlahden seurakuntien seurakuntajaon muuttamisesta   

Yhteisen kirkkoneuvoston esityslista 29.2.2024 kokoukseenLinkki avautuu uudessa välilehdessä (domus.evl.fi) 

Lisätietoja antavat:    

Lapinlahden kirkkoherra Lauri Jäntti, 040 5021439, lauri.jantti@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Varpaisjärven vt. kirkkoherra Matias Koponen, 050 331 1441, matias.koponen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Ylä-Savon seurakuntayhtymän hallintojohtaja Katariina Bergbacka, 044 7335 211, katariina.bergbacka@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

23.2.2024 13.36