Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntien seurakuntaneuvostojen päätöksiä 3.4. ja 4.4. kokouksista
Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntien seurakuntaneuvostot ovat pitäneet kokouksensa 3.4. ja 4.4.2024. Kokouksissa ennakoitiin todennäköistä seurakuntaliitosta 1.1.2025, josta kirkkohallitus päättää kevään aikana.
1) Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntaneuvostot sopivat henkilöstön sijoittamisesta mahdollisen seurakuntaliitoksen jälkeen. Kyseessä on sopimus henkilökunnan sijoittamisesta laajenevan seurakunnan virkoihin ja työsuhteisiin. Varpaisjärvelle sijoitetaan seurakuntapastori, kanttori, diakoni, nuorisotyönohjaaja ja lastenohjaaja. Kaikki työntekijät voivat kuitenkin toimia koko seurakunnan alueella.
2) Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntaneuvostot tekivät esityksen seurakuntapastorin viran täyttämisestä. On käynyt ilmi, että Varpaisjärven seurakunnassa on seurakuntapastorin virka, joka on ollut täyttämättä vuodesta 1995, mutta jota ei ole lakkautettu. Uutta virkaa ei siis ole välttämätöntä perustaa, mutta yhteisen kirkkovaltuuston tulisi päättää siitä, että Varpaisjärven seurakuntapastorin virka voidaan siirtää yhdistettyyn seurakuntaan Varpaisjärven lakkautettavan kirkkoherran viran tilalle sekä täyttää 1.1.2025 alkaen, mikäli seurakuntaliitos silloin toteutuu. Viran täyttää tuomiokapituli.
3) Seurakuntaneuvostot esittivät Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulille jäsenet nimitettäviksi Lapinlahden ja Varpaisjärven seurakuntien järjestelytoimikuntaan. Kirkkolain 2 luvun 16 §:n 2 momentin mukaan järjestelytoimikunnan tehtävänä on edustaa laajentuvaa seurakuntaa sekä huolehtia sen hallinnon järjestämisestä. Sen puheenjohtajana toimii kirkkoherra Lauri Jäntti.
Lapinlahdelta järjestelytoimikuntaan ehdotettiin seuraavia (varajäsen suluissa): Raimo Haverinen (Jouni Määttä), Minna Kettunen (Katri Viitaniemi), Anne Niiranen (Anna Rannio), Urpo Reponen (Sirpa Rissanen) ja Tuomo Lahtinen (Jorma Sonninen).
Varpaisjärveltä järjestelytoimikuntaan ehdotettiin seuraavia (varajäsen suluissa): Helena Nykänen (Tellervo Ahonen), Jarmo Tikkanen (Ari Turunen), Hellevi Lappalainen (Päivi Hartikainen).
Lapinlahden seurakuntaneuvoston pöytäkirja
Esityslistat ja pöytäkirjat - Lapinlahden seurakunta (lapinlahdenseurakunta.fi)
Varpaisjärven seurakunnan pöytäkirja
Esityslistat ja pöytäkirjat - Varpaisjärven seurakunta (varpaisjarvenseurakunta.fi)
Lisätietoja antavat:
Lapinlahden kirkkoherra Lauri Jäntti, 040 5021439, lauri.jantti@evl.fi
Varpaisjärven vt. kirkkoherra Matias Koponen, 050 331 1441, matias.koponen@evl.fi
10.4.2024 13.30